Samalla poikkesi ukko aineestaan, tiedustellen, eikö Sääjärvi ole selvää suomea ja siis oikea nimitys tälle suurelle järvelle, minkä venäläiset ovat vääntäneet Seejärveksi.
Tämä kysymys kiinnitti mieltäni paljon enemmän kuin jokin minulle tuntematon kulkukauppias. Mutta pian oli uteliaisuuteni herännyt, kun vanha isäntä jatkoi: "Hänen nimensä on Romanainen ja hänen poikansa on niitä harvoja karjalaisia, jotka ovat maailmassa pitkälle ennättäneet, sillä poika on yksi valtakunnanduuman täysivaltaisesta 400 jäsenestä. Pitelin juuri isää lujilla ja tiedustelin, onko hänen poikansa todella ajanut meidän karjalaisten asioita". — "Hyvä veli, etkö tiedä, että karjalaiset ovat vain häviävän pieni osa venäläisessä valtioruumiissa. Mitä voi poikani silloin 400 hengen kokouksessa. Yksi lintu ei kesää tee", oli isä vain huokaisten vastannut.
"Silloin sinun on paras kehoittaa poikaasi jättämään paikkansa valtakunnanduumassa". — "Eihän asia siitäkään parane", oli Romanainen vastannut ja siihen oli keskustelu päättynyt. "Ukko pysyy sellaisena kuin hän aina on ollut, vaikka pojalla on niin korkea asema", lausui meille kertojamme lopuksi.
Matkatoverini, suomalainen maatalousmies, johtaa keskustelun taloudellisiin kysymyksiin. Puhutaan kalastuksesta ja metsästyksestä ja päädytään lopuksi suoviljelykseen, separaattoreihin ja muihin uutuuksiin. Mutta isäntämme puistelee päätään ja kieltäytyy niihin uskomasta. "Ikäni olen tullut ja toivon yhä tulevani vanhoine tapoineni toimeen. Viljelen maata, pyydän kalaa ja harjoitan siinä sivussa nahkakauppaa", kuului hänen arvostelunsa. Ainoastaan nuorin miehinen väki kuuntelee kernaasti toverini selontekoa uusista menettelytavoista ja työvälineistä, mitkä samalla sekä helpottavat työtä että parantavat sen tuloksia. Ajatus saada toimeentulo helpommaksi näkyy paraiten pystyvän.
Keskustelun katkaisee kylän kujosilta yhä selvemmin kuuluva ja lähenevä hälinä ja melu. Riennämme pihalle ja näemme huutavan ja hälisevän väkijoukon seuraavan nuorukaista, joka ruostunut pyssy kädessä pelokkaana ja puolijuoksua kiirehtii eteenpäin puhuen jotakin anteeksianovalla ja itkunsekaisella äänellä. Hänen kintereillään kulkee pari eukkoa, hameet polviin käärittyinä, jaloissa virsut ja pitkät kirjavat sukat, koettaen luuta kädessä suomia pahantekijää. Sitten seuraa kolmas eukko, joka kitisten ja vikisten kantaa käsivarsillaan kuollutta joutsenta, valkeata kuin lumi.
Nuori mies, kylän uusi venäläinen opettaja, oli pahasti rikkonut maan tapoja vastaan ampumalla joutsenen, mitä pidettiin pyhänä ja ankarasti rauhoitettuna.
Pidettiin neuvottelu, jonka päätökseksi tuli, että joutsen on haudattava. Pian on koossa koko kylän väki, mikä pitkänä kulkueena vaeltaa hautausmaalle, jonka ulkoreunaan joutsen haudataan. Täältä käy matka kirkkoon, missä pappi rukoilee kylälle suojaa Jumalalta pahoja henkiä ja ihmisiä vastaan.
Viivyimme paikkakunnalla vielä muutamia päiviä ja olimme mukana kylän suojeluspyhän muistojuhlassa, "praasniekassa", minne naapurikylienkin väki kokoontui. Tytöt esiintyivät kirjavissa kansallisissa pukimissaan pitkälti ohi vyötäröitten ulottuvine hameineen, mitkä oli kiinnitetty yli olkapäitten kulkevilla kannattimilla. Pojilla oli punaiset ja vihreät paidat ja koreat tupsuvyöt. Iloisesti ja reippaasti käy tanssi. Vieraat kulkevat talosta toiseen ja jokaisessa tarjotaan vesirinkelejä ja piirakoita.
Usein solmivat nuoret liittonsa "praasniekoissa" ja moni nuori mies saapuu niihin puhemiehet mukanaan. Onni oli meille myötäinen. Kerron koko tarinan. Olipa kylässä tyttö, mehevä ja pullea, pyöreä ja punaposkinen. Pitkä ja korea oli silkkinauha, mikä hänen uljasta palmikkoaan koristi. Kilvan osoittivat hänelle pojat suosiotaan, mutta Marja oli kylmä kaikille. Olipa siellä muiden joukossa Ingervaaran rikkaan kauppiaan poika. Ei kellään ollut saappaita niin läpäjävän kirkkaita kuin hänellä, eikä laskoksia niissä niin useita kuin Vanjalla. Hänen puseronsa oli puhtainta silkkiä ja housut oli hänellä silkkaa samettia. Ja hänen tupsuvyönsä vei voiton kaikista. Hän tiesi, kuinka neitoset kaikki häneen katseensa loivat. Kainoksi muuttui tytön ulkomuoto ja poskille kohosi paljon puhuva puna, kun Ingervaaran Vanja hänet tanssiin vei.
Vaan eipä hän juuri muita tanssittanut kuin Marjaa. Löipä hän silloin kantansa maahan, niin että pöly ilmoille pölähti, huimaavaksi kiihtyi tanssin kulku, yhä korkeammaksi kohosi sävel, ja polttaviksi muuttuivat mustasukkaiset katseet, kun tytöistä kaunein ja pojista rikkain piirissä pyörivät.