Kirje herätti minussa jo etukäteen mielenkiintoa. Olin utelias näkemään, mitä sanottavaa on kotiväelleen elämän oikkujen kauas avaraan maailmaan kantamalla Karjalan pojalla, joka on siellä saavuttanut menestystä ja varallisuutta. Kirje teki minuun voimakkaan vaikutuksen. Kerron sen sisällön sellaisena kuin se on mielessäni säilynyt.
"Olen jäänyt Jumalan ja vierasten ihmisten haltuun. Kohtalo ei salli minun elää omaisteni parissa. Lähinnä teitä, rakkaat vanhempani, kaipaan vaaraa kotikylän takana, armaan kotijärven hiekkarantaa ja Karjalan uljaita metsiä ja kuulakasta ilmaa, minkä veroista en ole myöhemmin nähnyt. Aina seuraa muistossani savuttunut saunamme kiukaineen, minkä seinää vasten kotijärven laineet lyövät. Olen kuunnellut soittoa ja laulua vieraalla maalla, mutta lohtua en ole niistä saanut. Korvissani soivat yhä sävelet, joita lapsuustoverieni kanssa leikkitanterilla laulelin ja vieläkin ikävääni viihdyttävät. Olen heittäytynyt suuren maailman tanssin ja huvitusten pyörteisiin ja se ei ole mitään sen rinnalla mitä olen kokenut kotona ja vertaisteni parissa. Siellä olin kuningas, täällä muukalainen, jota jokainen sietää, mutta kukaan ei rakasta.
"Koska saan taas nähdä kotiseutuni, rakkaan Karjalan, kukkuloineen, vaaroineen, saloineen ja järvineen, joissa uljaat joutsenet soutelevat. Koska saan taas hengittää sen kirkasta ilmaa ja uudelleen nähdä erämaan, missä mieheksi vartuin.
"Kun kerran vielä luoksenne saavun, niin kerron mitä olen pitkän poissaoloni aikana kokenut ja tuntenut. Kerron, kuinka elämä suuressa maailmassa kilvaten ja kiirehtien rientää eteenpäin, kuinka jokainen kantaa rinnassaan kateutta pyrkien toisista edelle. Paljon olen vuosien kuluessa saanut oppia, mutta mielestäni eivät ole menneet lapsuuteni rauhaiset vuodet. Tahdon tulla lapseksi uudestaan, tahdon elää teidän elämäänne."
Sellainen oli Karjalan pojan kaipaus ja tervehdys köyhälle kotiseudulleen. Kauan istui vielä luonani Hilppa vanhus ja kuvaili yksinkertaisella ja koruttomalla tavallaan elämää kaukana erämaassa. Kun olin jäänyt yksin, valvoin vielä kauan. Aivoissani askartelivat monet ajatukset. Kysyin itseltäni yhä uudelleen, mistä on etsittävä väärentämätön rakkaus kotiturpeeseen ja kotimaahan. Löydetäänkö se köyhän matalasta majasta vai rikkaan uljaasta palatsista?
KARKOITETTUJA.
"Kaikkien venäläisten itsevaltias", oli nimitys, millä kiihkokansalliset ainekset ennen kutsuivat tsaaria. Ehkä he koettivat tällä tuudittaa itseään uskoon, että Venäjän suureen valtioruumiiseen kuuluvat monet eri kansat tulisivat ennen tahi myöhemmin, sulautumaan venäläisiin. Harvemmin, kun oli tarkoitus häikäistä ulkomaalaisia, käytti tsaari tavallista pitempää arvonimeä, missä hän luetteli alamaisinaan suuren joukon kansoja, kutsuen itseään lopuksi Norjan perintöruhtinaaksi ja Karjalan herraksi. Niin hivelevältä kuin tämä taisi korvalle kuuluakin, saattoi toiselta puolen venäläisestä kiihkoilijasta tuntua vastenmieliseltä, että suuri Venäjä oli sittenkin niin kirjava. Ja varmasti moni ymmärsi pelätä vaaraa, mikä tässä piili ja mikä meidän päivinämme on selvästi nähtävissä jo tapahtuneiden ja tapahtumassa olevien tosiasiain muodossa.
Vielä on elävästi muistissani käynti eräässä keisarillisessa taidekokoelmassa. Yhdessä sisimmästä huoneista, mihin vain sattumalta pääsin, oli pienet porsliinikuvat kaikista Venäjän valtakuntaan kuuluvista kansoista. Juomarahan vaikutuksesta toimitti vahtimestari täydellisen esittelyn. Sain kuulla, että jokin keisari oli tarkoitusta varten hankkinut Kiinasta asti porsliinimestarin ja -taiteilijan, joka venäläisten, hollantilaisten ja italialaisten asiantuntijain avulla oli sitten tämän merkillisen kokoelman laatinut.
Tarkastelin sitä tarkastelemasta päästyäni. Silloin johtui mieleeni eräs kohta tämän suuren valtakunnan "perustuslaeista", joissa sanottiin että "Venäjä on yksi ja jakamaton". Tosiaankin kauniisti lausuttu! Pelasihan kyllä venäläinen hallitusvalta nappulapeliä näillä porsliininukeilla tarkoituksella poistaa ne yksitellen pelistä, mutta eiköhän vaan peli voi yhtä hyvin loppua "yhden ja jakamattoman" häviöön ja näiden monien kansojen itsenäiseen elämään?
Kun seuraavina päivinä liikuin suuren pääkaupungin vilkasliikkeisillä kaduilla, tarkastin ahkerasti kulkijoita ja tunsin jälleen porsliinikuvien avulla monta "vierasheimoista". En osannut silloin aavistaakaan, että kaukana Karjalassa tarjoutuisi minulle tilaisuus käyttää näin omituisella tavalla hankkimaani asiantuntemusta.