Seinällä riippuu Aleksanteri II:n ja Aleksanteri III:n sekä viimeisen tsaarin öljypainosmuotokuvat. Asiaankuuluvat pyhäinkuvat on asetettu salin kahteen nurkkaan. Salin merkillisyytenä on kolme marmoritaulua, joista ensimmäisessä mainitaan, että Pietari Suuri on perustanut ensimmäisen vesilaitoksen kaupungin viereiseen koskeen, y.m., siihen aikaan kuin venäläisvaikutus seudulla alkoi. Toisessa taas on ote siitä Aleksanteri II:n antamasta laista, jolla tammik. 1 p:stä 1864 määrätään semstvolaitos perustettavaksi Venäjän 33 kuvernementissa henkisen ja taloudellisen viljelyksen kohottamiseksi. Kolmannessa, uusimmassa, marmoritaulussa taas, joka on pantu seinälle ilman semstvovaltuutettujen myötävaikutusta, mainitaan pyhän venäläis-karjalaisen veljeskunnan olemassaolosta.
Eräällä sivupöydällä on pinkottain venäjänkielistä semstvokirjallisuutta. Niitä selaillessa pistää silmään muuan kohta, jossa viimeinen tsaari ensi kerran monarkkina esiintyessään esittää mielipiteensä valtaistuimen eteen tammik. 17 p. 1895 kokoontuneille Venäjän aatelin, semstvon, kaupunkien ja kasakkasotajoukkojen edustajille, varoittaen semstvomiehiin kääntyen näitä "mielettömistä haaveista" sisäpolitiikan alalla.
Silmän ohi vilahtaa myös maininta, että ensimmäinen sisälukukoulu perustettiin kihlakuntaan jo v. 1836. Johtuu mieleeni 1600-luvun tarmokkaat piispamme, jotka jo silloin olivat ottaneet Suomessa käytäntöön lukuset.
Alapuolella olevasta huoneesta kuuluu heikkoa puheensorinaa. Käytävässä tervehdin sivumennen paria virkapukuista venäläistä. Alakerrokseen johtavilla portailla tapaan erään karjalaisen, joka tervehtii tuttavallisesti suomeksi. En muista heti, missä kylässä hänet olen tavannut, mutta heti kun hän alkaa puhua muuraimistaan, olen selvillä, että hän on kotoisin suoseuduilta eräiden luostariraunioiden tienoilta päivänmatkan päästä kaupungista.
Vilahtaa mieleen tarina tuosta aikoinaan kukoistaneesta luostarista, joka jonkin vallanpitäjän viittauksesta hävitettiin maan tasalle, kun luostariasukkaat eivät kyenneet hankkimaan vuosittain satumaisen suurta, 10,000 kultaruplan suuruista summaa.
Tultuani virkasalin alapuolella olevaan huoneeseen näen sinne kokoontuneena kihlakunnan karjalaisen talonpoikaisheimon valiojoukon, kihlakunnan, joka pinta-alaltaan on kaksi kertaa suurempi kuin Uudenmaan lääni.
Puvut ja ulkoinen olemus on jonkinverran venäläistyneen näköistä, mutta silmän loisteesta olen näkevinäni, että miehet ovat tietoisia karjalaisia. Tuntuu siltä, että se yläsalissa oleva marmoritaulu, jossa on Aleksanteri II:n nimi, on heitä varten ja että he vielä tänäpäivänäkin, vuosikokouksessa, osaavat esittää toivomuksensa, vaikkapa vain varsin hillitysti.
Vaikkapa he eivät voisikaan muuta aikaansaada tuon pitkän, useista pikkupöydistä kokoonpannun neuvospöydän ääressä, niin voisivat he kuitenkin toimeenpanna vallanpitäjille ilkeitä yllätyksiä.
Jutellaan pikku ryhmissä hiljalleen. Jokunen selailee äsken läänin pääkaupungissa ilmestynyttä pientä kirjasta, jonka kanteen on suurilla kirjaimilla painettu venäjäksi "Finljandia". Tuhatkunta kappaletta tätä kirjasta "valkosilmäisistä suomalaisista" on lattialla odottamassa jakamista maaseudulle. Pikainen silmäys kirjaan osoittaa sen venäläiset tarkoitusperät.
Lyönnilleen kello 10 soi kello. Semstvovaltuutettujen istunto alkaa.