— "Te olette murhannut tyttärenne?"
— "Niin!" — Ja keskustelu loppui hetkeksi, sillä kummallakaan ei ollut sen pitkittämisen voimaa eikä haluakaan. Mutta kummankin huokaukset ja kyyneleet kertoivat kovasta, vaikka aivan erilaisesta taistelusta.
Viimein lähestyi isäntä Hannesta ahdistuksesta horjuen ja lausui sortuneella ja vapisevalla äänellä:
"Hannes. Minä olen käyttänyt pirullisinta kavaluutta ja tehnyt hirmuisinta vääryyttä sinua kohtaan, mutta siitä olen saanut kyllin ansaitun rangaistukseni. Minä tahdon kertoa sinulle rikokseni ja sitte ottaa vastaan tuomion: Nähtyäni tyttäreni ja sinun vain tulevan yhä rakkaammaksi ja saatuani siitä kokea vastuksia hänen naittamiselleen rikkaalle rusthollarille, päätin laittaa sinun petoksella tieltäni pois, saadakseni lisätä maallista rikkauttani, jota minulla jo kyllin oli. Minä vihasin sinua, ja ainoastaan sen tähden, että olit köyhä, omantuntoni mukaan puhuen, en sinussa muuta vikaa löytänyt. Minä sain sinun petoksella sotamieheksi. Sillä jo luulin päässeeni tarkotukseni perille, mutta se oli turhaa. En ymmärtänyt silloin, että puhtaat sydämet voivat toisiinsa eriämättömästi kiintyä, sillä minä olin itse kokonaan turmeltunut. Minä luulin rakkauden katoovan silloin, kun rakastavaiset olisivat erotetut, mutta siinä erehdyin surkeasti. Tyttäreni rakasti sinua yhä kuin ennenkin, vaikka ko'in hänelle selittää, että hän ei sinua kentiesi enää koskaan näkisi. Siitä huolimatta aloin kuitenkin häntä pakottaa Matille vaimoksi, vaikka kyllä tiesin hänen vihaavan tuota rikasta rusthollaria jota minä rikkaana ja ahneena ollessani pidin parhaana miehenä maailmassa. Nähden muusta ei apua olevan, päätin käyttää kovuutta, sillä isekkäinen luontoni ei sallinut tuumani turhaan raukeevan. Te'in niin, kun päätinkin ja — — — ja — —"
— "Entäs sitte?"
"Sitte," jatkoi isäntä, ollen epätiedossa, mitä sanoisi; "minä löysin armaan tyttäreni — järvestä sinä päivänä, jona piti hänen kihlajaisensa vietettämän!"
— "Hän hukutti siis itsensä?"
— "Ei suinkaan, minä toivon, että hän ei sitä tehnyt. Luulen hänen vahingon kautta sinne joutuneen, mutta kuitenkin tiedän ja tunnustan, että se tapahtui minun tähteni; minä uskon sen, että jos en olisi häntä pakottanut väkisin naimisiin ja sitä vastustettuaan häntä uhkaillut, niin hän vielä olisi tässä meidän molempain ilonamme. Sen tähden tunnustan suoraan, että olen hänen murhaajansa, Jumala sen minulle anteeksi antakoon!"
— "Onneton isä, onneton isä! Mutta minä olen yhtä onneton, sillä ne kaikki ovat tapahtuneet minun tähteni."
— "Ei, ei. Älä sano niin. Syyt on kokonaan minun. Tämä on kaikki minulle kuritukseksi tapahtunut ja olen suuresti kiitollinen, että sillä olen päässyt; minä olen ansainnut paljon enemmän rangaistusta; minä en ole mahdollinen enää maailmassa kenellekään silmiäni näyttämään. Tahdotko kuulla onnettoman, vaipuneen sydämen katkeria mietteitä?"