Hannes ei vastannut mitään, mutta isäntä jatkoi:
"Minä olin ennen onnellinen; minä olin rikas, minulla oli sievä ja hyvä aviopuoliso, minulla oli lapsi, jota rakastin enemmän, kuin mitään maailmassa. Mutta kuolema korjasi puolisoni ja minä yksinäni ikävyyden vaivaamana rupesin elämään maailman mukaan. Minä aloin tehdä leikkiä viinan kanssa tietämättä ja muistamatta että se on tuhansia sieluja jo onnettomina vajottanut maailmassa kurjuuteen ja ijankaikkisuudessa helvetin pimeyteen ja syvyyteen. Mutta minä tahdoin vaan olla miehenä miesten seurassa. Minusta tuli juomari, vaikka en itse huomannut, taikka oikeen sanoen, en ollut huomaavinani ennen, kun olin jo niin syvälle vaipunut, ett'en enää voinut itseäni pelastaa. Maailma turmelee sydämet, mutta se tekee sen niin viekkaasti ja kavalasti, salaa ja petollisesti, kuin käärme. Me emme sitä huomaa ennen kun jo olemme sen varmoja, katoomattomia uhria, kun olemme kokonaan turmeluksen vallassa.
"Voi sinä kirottu viina! Sinä upotit minun syvyyteen, josta tuskalla enää ikinä pääsen. Kuinka monta katkeraa kyyneltä sai armas lapseni, Lyyli, vuodattaa minun sinun vaikutuksestasi luonnottomana isänä ollessani ja viimiseksi, kuinka hirveän kirouksen olet päälleni saattanut murhatessani hänen.
"Voi maailman rikkaus! Sinä saatit minun pirullisessa ahneudessa halveksimaan siivoa, hyväntahtoista nuorukaista ja sen tähden saattamaan turmioon oman lapseni. Mitä nyt teen sinulle; mihin panen rikkauteni, koska minulla ei enää ole omaista. Voi armas Lyylini! Jos sinun takaisin saisin, niin olisin valmis uhraamaan kaikki, mitä minulla on. Mutta se on turhaa. Voinko edes milloinkaan saada anteeksi rikostani, jonka tein sinua kohtaan. Sydämeni, miksi et itke verikyyneleitä, maa, miksi et repeä, miksi et niele helvetin pimeyteen minua hirmuista murhamiestä?"
Niin huokaili katkerilla tunteilla täytetty isän sydän. Hannes oli sitä kuullessaan vaipunut ajatuksiinsa. Hän tuskin kuuli mitä isäntä puhui; hän mietti vaan, mitä kärsimyksiä armaansa, Lyyli oli hänen tähtensä saanut kestää. —
Eräänä päivänä lausui isäntä Hannekselle: "minulla ei ole enää ketään sukulaista, jolle taitaisin taloni ja tavarani antaa; minä julistan sinun perillisekseni. Suostutko siihen, poikani?"
"Kiitoksia tarjoumuksestanne!" vastasi Hannes. "Mutta minä en usko enää tarvitsevani maallisia tavaroita. Minä jätän pian kaikki tänne ja muutan toiseen maailmaan; minä tunnen voimani riutuvan ja ruumiini lakastuvan."
Isäntä lausui huo'aten: "viiminenkin toivoni on kadonnut. Sen olen kyllä ansainnut."
Hannes oli menettänyt nuoret voimansa sotaretkellään. Hänen nuori ruumiinsa ei kestänyt niin kovia ponnistuksia, kuin siellä tarvittiin. Hän riutui riutumistaan ja silmin nähtävästi ei hänellä enää pitkiä aikoja ollut jälellä. Sisällinen suru ja kaiho auttoi vielä häntä hautaa lähemmäksi. Aikaansa vietti hän milloin Paavolassa, milloin vanhempainsa luona Mäkelässä. Mutta rakkaimmat paikat hänelle olivat Leppäniemen kallio ja Lyylin hautakumpu kalmistossa. Niillä istuen vietti hän monta iltahetkeä muistellen entisiä armaita, onnellisia aikoja, milloin sai elää rakastajan ja rakastetun ihanaa elämää, jonka aurinko, Lyylin puhdas sielu, säteili hänen ihanista silmistään lämmittäviä, sulostuttavia säteitään.
Eräänä Elokuun iltana tapaamme Hanneksen taas istumassa lemmittynsä haudalla ajatuksiinsa vaipuneena. "Lyyli!" kuiskasi hän. "Sinä menit minua ennen pois, mutta kau'an ei tarvinne varrotaksesi armastasi, hän tulee pian perässäsi. Meidän ei sallittu täällä maailmassa omistaa toisiamme, mutta tuon synkän haudan tuolla puolen tapaan sinun yhtä puhtaana tahi puhtaampanakin, kuin täällä. Puhdas rakkaus on kuin hieno sade, joka kuivilla kesillä virkistää luonnon ja saattaa kaikki uuteen eloon. Se kirkastaa kiiltävillä helmillänsä kukkasten lehdet ja terät. Rakkaus jalostuttaa aatteet, se puhdistaa sydämet, virkistää sielun ja tappaa itsekkäisyyden. Se on Jumalasta alkuansa ja sitä hän suvaitsee ja siunaakin. Rakkaus on i'ankaikkisuuden onnellisuuden loistoa. Maassa se puhtaanakin on vielä himmeää, mutta haudan tuolla puolen on se i'ankaikkisesti kirkas ja loistava.