Rikhard unohti tämän asian jälleen ja otti sen puheeksi vasta pari viikkoa myöhemmin.

"Eilen tapasin Aglietin. Meidänhän piti oikeastaan käydä häntä tervehtimässä. Tule siis! Onhan sinulla toki puhdas kaulus. Hän katsoo nimittäin sitä."

Kaulus oli puhdas ja me menimme yhdessä Aglietin luo, minä itsekseni puolittain vastahakoisesti, sillä Rikhardin ja hänen toveriensa hiukan poikamainen seurustelu taiteilijattarien ja ylioppilasneitojen kanssa ei ollut minua koskaan miellyttänyt. Miehet esiintyivät silloin aina jokseenkin suorasukaisesti, milloin karkeasti, milloin pilkallisesti; tytöt taas olivat käytännöllisiä ja viisaita sekä kokeneita; missään ei ollut huomattavissa sitä kirkastavaa ilmakehää, jonka valossa minä mieluiten naisia katselin ja arvostelin.

Hiukan ujona astuin atelieriin. Maalarityöpajojen ilmaan olin minä hyvin tottunut, mutta nyt tulin kuitenkin ensikerran naisen atelieriin. Siellä näytti hyvin järkevältä ja siistiltä. Kolme neljä valmista taulua riippui kehyksissään, viides oli jalustallaan tuskin vielä pohjamaalissa. Loput seinistä olivat hyvin hienojen, miellyttävän näköisten lyijykynäpiirrosten peitossa, tuossa oli vielä puoleksi tyhjä kirjahylly. Taiteilijatar otti tervehdyksemme hyvin kylmästi vastaan. Hän pani siveltimensä syrjään, nojausi maalauspuvussaan kaappia vastaan ja oli aivan sen näköinen, ikäänkuin kuluttaisi hän vastenmielisesti aikaansa meidän tähtemme.

Rikhard imarteli häntä kamalasti hänen näyttelyssä olevan taulunsa johdosta. Taiteilijatar naurahti hänelle ja pyysi saada olla niitä kiitoksia kuulematta.

"Mutta neitiseni, saattaisihan käydä niinkin, että ostaisin tuon taulun! Ne lehmät siinä taulussa ovat muutoin niin todenmuk —".

"Vuohiahan ne ovat", oikasi taiteilijatar rauhallisesti.

"Vuohia? Luonnollisesti vuohia! Halusinkin sanoa, että ne olivat niin hyvin tutkitut, että hämmästyin. Ne ovat todellisia vuohia, jotka elävät elämäänsä vuohien tavalla. Kysykää ystävältäni Camenzindilta, olenko oikeassa; hän on vuoristolainen."

Tällöin tunsin siinä hämilläni ja kummastuksissani tuota lavertelua kuullessani taiteilijattaren katsovan ja tarkastelevan minua. Hän katsoi minuun pitkään ja ujostelematta.

"Olette ylimaalainen?"