"Neljä tuntia. Ettekö häpeä?"
"Kuinkas muutoin. Uneksuin kuitenkin niin kauniisti."
"Kertokaapa!"
"Teen sen, jos tulette sieltä ulos ja annatte minulle anteeksi."
Hän tuli, mutta sanoi jäävänsä anteeksi antoon nähden odottavalle kannalle, siksi kunnes saisin kerrotuksi uneni. Tein sen ja jouduin siten unta kertoessani muistelemaan syvälle kätköihin painuneita lapsuuteni aikoja, ja kun pimeän tullen vaikenin, olin kertonut hänelle koko lapsuuteni historian. Hän tarjosi minulle kätensä, silitti rypistyneen nuttuni, pyysi minua tulemaan uudelleen aamuisin ja mennessäni tunsin, että hän oli ymmärtänyt ja antanut anteeksi tämänpäiväisen epäkohteliaisuuteni.
Seuraavina päivinä olin minä hänen mallinaan tunti tunnilta. Sinä aikana ei puhuttu juuri mitään, ikäänkuin loihdittuna ja aivan levollisesti istuin tahi seisoin, kuuntelin piirustushiilen pehmeää kahinaa, hengitin keveää öljyvärinhajua enkä tiennyt mistään muusta kuin että istuin rakastamani naisen läheisyydessä ja että hänen katseensa kohdistui alituisesti minuun. Kirkas atelierin valaistus ikäänkuin valui pitkin seiniä katosta alas, pari unenkärtyistä kärpästä surisi ikkunassa ja viereisessä huoneessa suhisi spriikeittiön liekki, sillä joka istunnon jälkeen sain kupin kahvia.
Kotona ajattelin Erminiaa usein. Intohimooni ei ollenkaan koskenut eikä sitä vähääkään vähentänyt se, etten voinut hänen taidettaan kunnioittaa. Hän itse oli niin kaunis, hyvä, kirkas ja varma; mitä minuun hänen kuvansa koskivat. Päinvastoin oli minusta hänen ahkeruudessaan jotakin sankarillista. Nainen, hiljainen, kärsivä, urhoollinen sankaritar, taistelemassa olemassa-olonsa puolesta! Yleensä ei löydy mitään niin tuloksetonta, kuin miettiä ja arvostella jotakin, jota rakastaa. Sellaiset ajatukset ovat aivankuin muutamat kansan- ja sotilaslaulut, joissa esiintyy tuhatkin eri asiaa, mutta joissa sama peräkaneetti aina itsepintaisesti kertautuu, sielläkin, mihin se ei yhtään sovi.
Muistissa kuvittelemani ja säilyttämäni italiattaren kuva ei tosin ole epäselvä, mutta siitä puuttuvat kuitenkin ne monet pienet viivat ja piirteet, jotka usein painuvat vieraan kasvoista muistiin paremmin kuin omaisen. En muista enää, miten hän piti tukkaansa, miten hän puki itsensä j.n.e., enpä edes sitäkään, oliko hän vartaloltaan suuri tahi pieni. Häntä ajatellessani näen edessäni tummatukkaisen, jalomuotoisen naisenpään, vaaleat, eloisat kasvot, ja niissä pari teräväkatseista, ei varsin suurta silmää, sekä mitä kauniimmin kaareutuvan, kapean, rohkean, nautintoihin kypsän suun. Muistellessani häntä ja koko tuota rakastumiseni aikaa muistan heti erityisesti tuon illan siellä kukkuloilla, jolloin lämmin tuuli leyhki yli järven, jolloin itkin, iloitsin ja raivosin. Muistanpa erään toisenkin illan, josta, nyt aion kertoa.
Olin päässyt nyt selvyyteen siitä, että minun täytyi tehdä taiteilijattarelle joitakin tunnustuksia ja että minun täytyi kosia häntä. Jos hän olisi ollut minusta kauempana, niin olisin ihaillut häntä rauhallisesti kaukaa katsoen ja kärsinyt hänen tauttansa salaisia tuskia. Mutta sitä en kestänyt, että sain nähdä hänet melkein joka päivä, sain puhua hänen kanssansa, ojentaa hänelle käteni ja käydä hänen kodissansa, aina pistos sydämessä.
Taiteilijat ja heidän ystävänsä panivat toimeen pienen kesäjuhlan. Järven rannalla, ihanassa puutarhassa se pidettiin, uhkuvan rehevänä, viehkeän lauhana sydänsuvi-iltana. Joimme viiniä ja jäävettä, kuuntelimme soittoa ja katselimme pitkinä köynnöksinä puiden välillä riippuvia paperilyhtyjä. Juteltiin, leikkiä laskettiin, naurettiin ja lopuksi laulettiin. Muudan vetelys maalarinuorukaiseksi oli esittävinään jotakin romanttista, töyhtölakki päässä, nojaten selin aitausta vastaan ja soittaen pitkäkaulaista kitaraa. Pari vähä parempaa taiteilijaa olivat joko kokonaan poissa tahi istuivat huomaamattomina syrjässä vanhempien piirissä. Naisista oli pari nuorempaa saapunut vaaleissa kesäpuvuissa, muut esiintyivät vaan tavallisissa puvuissaan. Erittäin vastenmieliseltä tuntui minusta muuan vanhempi ruma naisylioppilas, joka esiintyi tuppatukallaan miehen olkihattu, polttaen sikaria, juoden vahvasti viiniä ja puhuen kovaäänisesti sekä paljo. Rikhard seurusteli kuten tavallista nuorten tyttöjen kanssa. Kaikesta kiihoituksesta huolimatta tunsin itseni aivan kylmäksi, join vähän ja odotin Agliettia, joka oli luvannut tänään tulla kanssani soutelemaan. Hän tulikin, antoi minulle pari kukkasta ja astui pieneen purteeni.