Kun olin lopettanut, olivat kaikkien katseet osanottoisesti suunnatut minuun.
"Niin uljas mies!" huudahti vilkkaasti eräs tyttö. "Niin uljaskin mies voi olla onneton rakkaudessaan!"
Mutta rouva Nardini silitti lihavalla kädellään hiljaa tukkaani ja lausui: "Mies parka".
Toinen tyttö ojensi minulle suuren luumun, ja kun pyysin häntä haukkaamaan siitä ensiksi, teki hän sen ja katsoi minuun hyvin vakavasti. Mutta kun tahdoin antaa muidenkin siitä maistaa, ei hän sitä sallinutkaan. "Ei, syökää itse! Olen lahjoittanut sen Teille, koska olette kertoneet meille onnettomuudestanne."
"Mutta Te rakastutte tietysti vielä johonkin toiseen", sanoi eräs päivettynyt viininviljelijä.
"En", vastasin.
"Vieläkö sitten rakastatte tuota häijyä Erminiaa?"
"Rakastan nyt pyhää Fransiskusta ja hän on opettanut minut rakastamaan kaikkia ihmisiä, teitä, Perugian ihmisiä, kaikkia näitä lapsia tässä, vieläpä Erminian rakastettuakin."
Tämä idyllinen elämä häiriytyi ja joutui hiukan vaaranalaiseksi, kun huomasin, että signora Nardinin oli vallannut vankka halu saada minut lopullisestikin jäämään hänen luoksensa menemällä naimisiin hänen kanssaan. Tämä pieni juttu kehitti minusta notkean diplomaatin, sillä ei ollut suinkaan helppo hävittää noita unelmia, häiritsemättä yhteistä sopusointua ja panematta mieluisaa ystävyyttä alttiiksi. Kotimatkaa oli minun myöskin ajateltava. Ellen olisi yhä unelmoinut tulevaa runoteostani ja ellei kassaani olisi ruvennut vaivaamaan köyhyys, niin olisin jäänyt sinne. Olisinpa kenties kassani vuoksi nainutkin Nardinin. Mutta se, mikä minut siitä kuitenkin pidätti, oli vielä parantumaton sydämentuskani Elisabethin tähden ja halu saada tavata häntä.
Pyöreähkö leski mukautui vastoin odotustani hiljaisesti välttämättömyyden pakkoon eikä kostanut pahoja tekojani. Lähtiessäni tuntuivat jäähyväiset kentiesi minusta raskaammilta kuin hänestä. Jälkeeni jäi täällä paljoa enemmän kuin koskaan kotoa lähtiessäni, ja koskaan eivät ole lähdön hetkenä käteni useampaa sydämellistä puristusta saaneet kuin nyt. Ihmiset toivat mukaani vaunuun hedelmiä, viiniä, makeata viinaa ja makkaraa, ja minulla oli sydämessäni outo tunne, että erosin ystävistä, joista ei ollut suinkaan sama, jäinkö vai meninkö. Mutta rouva Anunziata Nardini suuteli minua eron hetkellä molemmille poskille, ja kyyneleet kihosivat hänen silmiinsä.