Sanomattoman surullinen, tuskallinen kuihtuminen oli kulkenut sen edellä. Boleslav, joka oli kasvanut luonnon keskellä ja katsoi olevansa vapaa liiallisesta herkkätuntoisuudesta, ei ollut ikinä pitänyt mahdollisena, että syksy raukealla vertauskuvallisuudellaan värisyttäisi häntä luita ja ytimiä myöten.
Hän pelkäsi aikaa, joka oli tulossa.
Illat alkoivat käydä kamalan pitkiksi. Korppikotkan tavoin liiteli yksinäisyys hänen päänsä yllä, yhä ahtaammiksi kävivät sen kierrokset, hän tunsi jo sen siipien leyhyttelevän lamauttavaa kylmyyttä hänen kasvoilleen.
Kummallista! Olihan hän ollut yksin ikänsä kaiken eikä toivonut mitään parempaa!—Mistä äkkiä tämä palava halu liittyä johonkin ihmiseen, nyt, kun kaikki ihmiset olivat hänen vihollisiaan?——
Hän syventyi syventymistään paperien sekamelskaan. Se oli tympäisevää, hyödytöntä työtä, mutta kylläkin hyvää kiduttavain hetkien kuolettamiseen. Hänen ei ollut helppo saada itseään uskomaan, että hän voi hyödyttää tulevaisuutta kaivamalla menneisyyden soraläjästään. Hän löysi pian mitä tarvitsi; muihin papereihin nähden oli vahinko, että ne olivat tulleet tulipalosta pelastetuiksi.
Regina hoiti äänetönnä ja hiljaa hiiviskellen hänen pientä talouttaan. Katsettaan kohottamatta astui hän herransa huoneeseen; milloin tämä hänelle sanasen virkkoi, säpsähti hän. Hänen vastauksensa olivat arat ja katkonaiset, mutta silti sentään selvät ja varmat ja sattuivat aina kysymyksen ytimeen.
Usein kulkivat he kuitenkin päiväkausia toistensa ohitse vaihtamatta sanaakaan keskenään.
Sitä useammin tarkasteli Boleslav tyttöä salavihkaa, katsoi häntä hänen pöytää kattaessaan ja silmäili hänen jälkeensä, kun hän kulki ikkunan editse ja katosi pensaikkoon.
Sangen usein hän silloin itsekseen mietti: »Mitähän tuonkin ihmisen päässä liikkunee? Mitä ajatelleekaan hän päivästä päivään? Olisiko mahdollista, että hänen koko elämänsä kiertäisi minun persoonani ympärillä, ihmisen, joka ei häntä lainkaan liikuta, joka ei mitenkään huoli häntä pidättää eikä edes ole vielä antanut hänelle palkaksi penniäkään?»
Sitten valtasi hänet monta kertaa häpeän tunne sen johdosta, että hän niin kylmäkiskoisesti piti hyvänään niin uhrautuvat palvelukset. Ja hän lupasi itsekseen olla Reginaa kohtaan ystävällisempi ja puheliaampi, jotta tytöstä tuntuisi asemansa kurjuus vähemmän raskaalta.