»Niin, mutta—»
Hän vaikeni ja punastui.
»Mitä mutta?»
»Siellä on muuan—nuttu—sinisestä kankaasta—se on turkiksilla reunustettu. Kauppias arvelee—»
Boleslav hymyili. »Luojan kiitos—hän alkaa ihmistyä», ajatteli hän. »Koreilun halu on herännyt. — —No—ja mitä kauppias arvelee?»
»Se sopisi minulle, arvelee hän, ja kun teen niin pitkiä kävelyjä, pitäisi minulla olla jotakin lämmintä ja mukavaa. Mutta nuttu on oikeastaan neitejä varten ja—»
»Ja juuri siksi on sinun se saatava», huusi Boleslav nauraen. »Muistakin, ettet vain palaa ilman samaista nuttua!—Hyvää yötä ja onnea matkalle!»
Tyttö huudahti ilosta ja kumartausi suudellakseen hänen kättänsä, mutta Boleslav torjui hänet luotansa lyöden häntä kevyesti olkapäähän.
Reginan askelten häivyttyä ulkona pimeään otti Boleslav lampun käteensä ja meni lasimajaan, jossa tyttö asusti.
Tuli kiilui vielä liedellä, mutta siitä huolimatta oli purevan kylmä tässä kolkossa huoneessa. Katon aukoista pölähteli sisään lumihiutaleita, sillä keveä syyslumi tuprusi ilmassa.