»Ei mitään ilveilyjä, Regina», sanoi hän. »Mene nyt levolle, olet sen tarpeessa.»
Regina aikoi hihansa suulla pyyhkiä silmiään, kuten oli tottunut, mutta huomasi hienon turkisreunustan ja sitä säästääkseen antoi kyyneltensä virrata edelleen.
»Oi, herra», nyyhkytti hän, »en tiedä miksi tämä kaikki.—Tätä ette voi todella tarkottaa—tätä en ansaitse.— —Ensin niin kaunis nuttu—ja sitten kun luulin, että minua lyötäisiin—koska jäin taipaleelle koko päiväksi—vielä tämäkin.»
»Herkeä jo vihdoinkin», käski Boleslav. »Täytyyhän sinulla toki olla vuode.—Missä sitten olet ennen maannut?»
Regina säpsähti ja loi silmänsä maahan.—
»Oh, ennen!» sammalsi hän.
»No?»
»Ennen—nukuin joko ulkona oven edessä ...» sanat takertuivat kurkkuun—-
»Tai?»
Hän oli vaiti ja vapisi.—