»Tuhmuuksia», keskeytti Boleslav hänet äkkiä. Oli lähellä, ettei tyttö alkanut jälleen häntä tympäistä, Illallisen jälkeen näyttäytyi hän arastellen ovella. Hänen kädessään loisti valkoista palttinaa. Hän jäi seisomaan oven suuhun, kunnes Boleslav kärsimättömästi käski hänen istua.
»Sinun kanssasihan täytyy tässä kursastella, aivan kuin olisit mikäkin naissuuruus», murisi hän.
Regina hymyili hämillään.
»Minua vain ujostuttaa, herra», sanoi hän pysähdellen, »kun en tiedä, miten minun on käyttäydyttävä.» Sitten ryhtyi hän työhönsä.
Sinä iltana eivät he puhelleet keskenään sen enempää, ja vierähtipä viikko, ennenkuin sukeutui keskustelua.
Boleslav istui mietteissään kellastuneiden paperiensa ääressä, ja Regina lennätteli neulaa kahajavalla palttinalla. Kellon lyötyä yksitoista kääri hän ompeluksensa kokoon, kuiskasi »hyvää yötä» ja hiipi varpaisillaan matkoihinsa Boleslavin vastausta odottamatta.
»Mitä ompelet noin ahkerasti?» kysyi Boleslav eräänä iltana, ensin häntä kotvan tarkasteltuaan.
»Paitoja teille, herra!» kuului vastaus.
»Sinä siis huolehdit niistäkin?»
»Kukas muu, herra?»