»Oikeastaan minua kummastuttaa, että annoit sen niin mielelläsi», sanoi Boleslav.
»Mitäs minun olisi ollut tehtävä?»
»Olisit evännyt sen minulta.»
Reginan silmät himmentyivät. »Olinhan niin iloinen, että tahdoitte sen», sanoi hän hiljaa, »sillä kuinka harvoin kohtaakaan köyhää tyttöä onni, että rikas, ylhäinen herra ottaa häneltä jotakin lahjaksi?»
Boleslav puraisi huultaan.—Todella hän otti tytöltä lahjaksi enemmän kuin oikeus ja ihmisyys olisivat myöntäneet.
»Ja sitten», jatkoi tyttö, »vaikken olisi tahtonutkaan—olittehan junkkari—teille kuului kuitenkin kaikkemme.»——
Kuinka itsestään selvänä asiana se tuli hänen huuliltaan!
»Kuules, Regina», jatkoi Boleslav, »olet kai unhottanut tykkänään ajan, jolloin olit vapaana alhaalla kylässä?»
»Oi, en toki, herra», vastasi hän huulillaan hymy, joka näytti miltei veitikkamaiselta. »Esimerkiksi armollisen junkkarin muistan vielä aivan tarkoin.»
Boleslav nojautui tuolineen taaksepäin pitkälle lampunvarjostimen pimentoon. »Mikä oivallinen aines onkaan tässä tärvelty», ajatteli hän ahmien tyttöä katseillaan.