Ja sitten täytyi Reginan kertoa, mitä hän vielä muisti niiltä ajoilta Boleslavista. Silloin ei tosin tullut kovinkaan hauskoja juttuja ilmoille. Kerran oli hän tuupannut tytön vetiseen ojaan, toisen kerran pannut hänet purjehtimaan jauholaarissa virtaa alaspäin, kunnes vihdoin oli väkeä hätähuudot kuultuaan rientänyt apuun ja hänet oli vedetty rannalle. Kerran taas, kun tytöllä oli ollut valkoinen puku, jonka hän oli saanut linnan emännöitsijältä, oli Boleslav sivellyt kalkilla hänen kasvonsa ja kätensä ja käskenyt seisomaan liikahtamatta, jotta hän olisi olevinaan puistossa seisova kivikuva. Regina oli kärsivällisesti tehnytkin työtä käskettyä, kunnes kalkki oli saanut hänen huulensa ja silmänsä hirveästi kirvelemään ja hän juossut itkien tiehensä.

Tämän kaiken kertoi Regina säteilevin silmin, ikäänkuin hänelle olisi täten tapahtunut jotakin ihmeen hyvää.

Boleslav puolestaan muisti jokusen näistä tapauksista sangen hyvin, mutta häneltä oli unhottunut, että juuri Regina oli niissä ollut hänen oikkujensa uhrina. Häpeän tunne alkoi herätä hänessä. Unelmoivan, jalomielisen hovinpojan sijaan, jollainen hän aina oli kuvitellut olleensa, näki hän nyt pienen, julman kylätyrannin, joka käytti haikailematta valtaansa ikätovereitansa kohtaan aina ilkeyden rajoille saakka.

»Ja enkö koskaan sovittanut tekosiani sinua kohtaan?» kysyi hän kuullakseen itsestään jotakin hyvääkin.

»Paljon te meille lahjotittekin, herra!» vastasi Regina. »Jakakaa keskenänne ... oli tapanne sanoa, kun heititte kaikenlaista eteemme maahan—milloin omenia ja pähkinöitä—milloin rikkinäisiä tinasotamiehiä tai kouran täyden välkkyviä nappeja.—Mutta luonnollisesti suurimmat ja väkevimmät saivat enimmän, erittäinkin Felix Merckel osasi kaapata itselleen—-me tytöt saimme katsoa syrjästä.»

»Ja sinä itse, Regina, sinä et ole koskaan saanut minulta mitään?»

Regina karahti tulipunaiseksi ja kumartui syvälle ompeluksensa ylitse. »Kyllä, herra, kerran», sanoi hän hiljaa.

»Mitä sitten?»

Regina vaikeni eikä rohjennut kohottaa silmiään.

»Hyvä isä, mikä sinua niin hävettää?»