Hän vaikeni.
»No, eteenpäin!»
»Täytyykö minun se sanoa, herra?»
»Tietysti!»
»Mutta onhan hän sentään isäni, herra.»
»Sinun on tehtävä, mitä käsken.»
Regina huokasi syvään ja jatkoi: »Ja silloin kävi hän kurkkuuni kiinni ja huusi korvaani: Olet surman oma, jollet heti paikalla tunnusta, mistä olet saanut näin paljo kultaa... Ja kun olin jo aivan tukehtumaisillani— —»
Boleslav naurahti katkerasti itsekseen. Hänen oma isänsä ja tytön isä—he käyttivät molemmat samoja kunnioitettavia keinoja.
Regina luuli herransa nauravan hänelle. »Hyvä herra», jatkoi hän rukoilevasti herraansa katsahtaen, »minähän olin silloin vielä niin hirveän tuhma. Paria viikkoa myöhemmin, kun he minua kuulustelivat, olisivat he saaneet minut huoletta kuristaa eivätkä sittenkään olisi saaneet mitään tietoonsa... Mutta, silloin, ja olihan hän sentään isäni ...»
»Hyvä, silloin siis kannoit kieliä koulusta. Ja entäs sitten?»