»Olen odottanut teitä, herra.»
»En ole käskenyt.»
»Ette ole sitä kieltänytkään, herra.»
Boleslav tarttui erään tuolin selustaan. »Miksi pelkäät häntä vielä?» kysyi hän itseltään. »Olethan vannonut, sinulla ei ole enää mitään vaaraa!» Sitten, päästäkseen tytöstä loitommalle, käski hän tämän mennä kiehauttamaan jotakin lämmintä.
Regina nousi vitkaan ojennellen jäykistyneitä jäseniään. Haaveellinen huolimattomuus näytti pehmentäneen koko hänen olentonsa. Eilisestä illasta oli hän kokonaan muuttunut. Reginan sulettua oven jälkeensä tempasi Boleslav kirjeen taskustaan, vakuuttaakseen itseään vielä kerran onnestaan.
Hän luki:
»Rakas nuoruudenystäväni!
Papalta kuulin, kuinka jalo ja viisas kuninkaamme on sinua korkeasti kunnioittanut. Hän on nimittänyt sinut kapteeniksi ja antanut sinulle ristin. Toivotan sinulle paljo onnea ja iloitsen siitä sydämestäni. Mitä muuta on tapahtunut, ei pappa tahtonut sanoa, mutta hän oli hyvin kiihtynyt ja on sinusta puhunut hyvin suutuksissaan.— —Ah, olisitpa ymmärtänyt saavuttaa hänen suosionsa ja seurakunnan rakkauden! Minun ei silloin tarvitsisi olla niin huolissani ja saisin sinua siellä täällä nähdä ja puhutella.—Ah, rakas Boleslav, rukoilen sinua hartaimmasti, älä koeta enää milloinkaan tulla puutarhaan. Tunnethan papan... Jos hän tietäisi! Ah, luulen, että hän lopettaisi minut... Odota, rakas ystävä! Ken uskollisesti odottaa loppuun saakka, hän on kunnian kruunun saava, sanotaan pyhässä sanassa. Ole kärsivällinen, kunnes lyö hetki, jolloin sinua kutsun. Lähetän sinulle silloin sanan, ja varmasti odotan sinua ikävöiden. Oi, ihana nuoruuden aika, mihin on se joutunut. Kuinka onnellinen silloin olinkaan!
Sinun Helenasi.
Jälkikirjoitus: Älä tule uudestaan puutarhaan. Neuvon sinulle toisen paikan. Ei vain puutarhaan.»