Oli jo puoli kolmen aika iltapäivällä, kun hän oli toimensa suorittanut ja saattoi lähteä kotitaipaleelle. Erään räätälin ikkunassa oli hän nähnyt riippuvan väliaikaisen univormun, joka lukuunottamatta nostoväen upseerin pukuun kuuluvaa loistoa, oli määräysten mukainen, ja koska se sopi hänelle ja sen kaulus pian oli vaihdettu uuteen punaiseen kaulukseen, oli hän sen ostanut ilman pitempiä epäröimisiä.
Niin saattoi hän välttävässä asussa astua schrandenilaistensa eteen, jotka nyt olivat joutuneet hänen käsiinsä toisin tavoin kuin hän oli aavistanut.— —
Samaan aikaan, kun Boleslav ratsasti kotiseutuaan kohden, asteli »Mustan Kotkan» perähuoneessa luutnantti Merckel tuimimmasti tuohtuneena edestakaisin.
»Ja sitä en tee—enkä alistu moisen lurjuksen käskettäväksi», huusi hän isälleen, joka oli häntä viihdyttääkseen tuonut pöytään talon parasta viiniä—se oli vielä koko hapanta sekin— -eikä väsynyt täyttäessään lasia lasin perästä raivoavalle pojalleen.
»Felix hyvä», pyysi hän mielistellen, »ole nyt järkevä—kun kerran kuningas on niin määrännyt ja esivalta niin vaatii—»
»Mutta entä jos kunnia vaatii päivastoin, isä?» huusi poika viiksiään kierrellen. »Olen upseeri, isä—minulla on kunniantuntoa rinnassani—ja kunniantuntoni sanoo minulle: kuole mieluummin, anna ennen ampua kuula rintaasi, ennenkuin sallit isänmaan kavaltajan pojan olla päällikkönäsi.»
»Mutta kun kuningas»—toisti vanhus epätoivoissaan.
»Kuningaspahan siitä paljokin tietää! Hänet on sokaistu, petetty, pimitetty. Mutta minä, minä tahdon avata hänen silmänsä, tahdon hänelle huutaa: majesteetti, täällä on kolmekymmentä urhoollista sotilasta ja yksi kunnianherkkä upseeri, jotka tahtovat ennemmin—»
»Juo, Felix hyvä», pyysi vanhus ja pyyhki tuskanhikeä otsaltaan. »Tämä viini maksaa itselleni taalarin pullo. Sellaista et löydä muualta koko maailmasta.»