»Regina!» huusi hän.
Mutta olento ei liikahtanut.
»Tulehan toki vastaan.»
Silloin hiipi tyttö kumaraisillaan vitkaan lähemmäksi painaen vasemman käden levällään harrottavilla sormilla vasenta rintaansa.
Boleslav vilkaisi häneen ja—pelästyi—
»Hyvä isä—miltä sinä näytät!» sammalsi hän.
Tyttö näytti aivan metsistyneeltä. Hänen vaatteensa olivat repaleina, tukka, joka ahkeraan kammatessa oli alkanut niin kauniisti kiharoitua, riippui jälleen pörröisinä suortuvina otsalla ja poskilla. Syvistä sinertävistä silmäkuopista pilkkuivat silmät taikamaisen kiiluvina, jäykkinä ja palavina eivätkä rohjenneet kohota häneen katsomaan.—
»Hänhän aivan menehtyy», huusi ääni hänen povessaan. »Hän kuolee sinun tähtesi!» Hän tarttui tytön käteen, joka hervotonna jäi lepäämään hänen käteensä.
»Regina—puhu toki—etkö lainkaan iloitse siitä, että olen täällä jälleen?»
Regina kyyristihe kuten silloin, jolloin hän vielä pelkäsi lyöntejä.