Boleslav silitti hänen kalseaa, kuivaa tukkaansa. »Tyttö raukka!» sanoi hän. »Sinun on ollut vaikea olla niin ypö yksin.»

Regina hytkähti herransa koskettaessa ja vaikeni.

»Miksi et minulle kirjottanut, että tunnet itsesi täällä liian yksinäiseksi?»

Regina pudisti päätään, sitten sanoi hän arastellen: »Mitäs minä yksinäisyydestä, herra?»

»Mikä sinua sitten on vaivannut?»

Regina katsoi häneen tuskallisesti ja vaikeni.

»Mutta?»

»Minä—luulin—ettette palaisikaan.»

»Mutta kirjotinhan sinulle, hupakko.»

»Niin, kirjotitte kyllä—tulevanne viikon kuluessa, ja silloin istuin Kissanportaalla yöt ja päivät—yöt ja päivät—mutta te ette tullut. Ja kolmen viikon perästä kirjotitte uudestaan: tulen kenties viikon kuluessa, ja sittenkään ette tullut. Ja silloin ajattelin, että tahdotte vaan minua syöttää sanoilla, jotta paremmin—viihtyisin. Ja että te kaduitte, että olitte ollut minulle ystävällinen, koska en sitä ansainnut ja koska ...» hän vaikeni ja peitti tuokioksi kasvonsa käsiinsä.