Reginan silmät leimahtivat jälleen aran rukoilevasti häneen. »Teidänkö täällä ollessanne, herra?» sammalsi hän.
»Kas, kuinka tekokaino aivan yhtäkkiä!»
»En minä siksi, herra— —»
»Älä sitten kursastele.»
Regina meni huoneen etäisimpään nurkkaan, missä hänen vuoteensa oli, ja päästi rivakalla liikkeellä valloilleen aaltoilevan hiustulvansa, joka ulottui aina lanteille saakka. Kammatessaan huomattuaan, kuinka hänen herransa silmät mieltyneinä tähystelivät häntä, levitti hän äkkiä, kuin hävyn ja onnen valtaamana, käsivartensa ja heittäytyi vuoteensa eteen lattialle, painaen kasvonsa tyynyyn.
Boleslav odotti äänetönnä, kunnes tyttö nousi.—Hiuksensa järjestettyään tuli Regina hänen luoksensa lieden ääreen ja puuhaili pannujen ja kattilain kera, häneen vilkaisemattakaan.
»Kerros nyt, Regina—mitä kaikkea tällä aikaa on tapahtunut?» kysyi Boleslav.
Regina pudisti päätänsä.—»Bockeldorfissa oli kaikki ennallaan—paitsi kauppiasta ja hänen rouvaansa en ole nähnyt ketään.—Kyläänkään en mennyt tulvan aikaan—mutta olen kai sen jo teille kirjottanut, ja sain aika tavalla nähdä nälkää—mutta mitäs siitä.—Niin, tosiaan, sitten on tänne tullut kirjeitä viime viikkoina, viranomaisilta Wartensteinistä, Königsbergistä ja—tänään vielä yksi—se on— —»
»Hyvä, hyvä, myöhemmin, kun teemme tulen.» Mitä maailma häntä liikutti—tänään, kun hänen oli poltettava takanaan sillat menneisyyteen, kun hänelle ei jäänyt mitään siitä, mitä oli elänyt ja kärsinyt!—
Sitten, kun illallispöytä oli katettu ja lamppu loisti häntä vastaan Reginan kädestä, meni hän tytön kera asuinhuoneeseen.