»Osaan minä vieläkin», sopersi puuseppä.
»Hahaha—anteeksi, että minua naurattaa, vanhus. Ensiksikään ei tiedetä lainkaan, mihin olet jättänyt tuliluikkusi—»
»Mutta—minä ti-iedän sen!»
»Ja sitäpaitsi on kätesi liian veltto voidakseen tähdätä, ja kunniantuntosi on huilannut tiehensä ja miehenryhtisi lisäksi.»
Puuseppä nauroi. Hänen silmänurkissaan pilkahti myrkyllinen välähdys.
»Mitä? Tahdotko väittää, että sinulla on vielä kunniantuntoa rinnassasi, vaikka pidät hyvänäsi sen, että tyttäresi on vietelty? Siedät, että viettelijä juoksentelee vapaasti hänen kanssaan ympärinsä ja että oma lihasi ja veresi sinua halveksii ja sysää kätesi pois luotaan—kiittämätön, velvollisuutensa unhottanut olento!»
Puuseppä hypähti hoiperrellen pystyyn—»Älkää tulko perästäni kukaan!» huusi hän nyrkkiään heristäen.
»Mihin aiot?»
»Ei kuulu kellekään!»
Vaikka schrandenilaiset olivat raivoissaan, pyrkivät heitä naurattamaan juopon metkut, mutta Merckel vilkutti heitä pysymään hiljaa. »Antakaa hänen mennä», kuiskasi hän lähimmilleen, »hän menee penkomaan pyssyään tunkiosta.»