»Taipaleelle, Kissanportaalle!» huusi puuseppä ja sysi pyssynsä perällä penkkejä ja tuoleja. Joukko lähti liikkeelle. Herra Merckel tuppasi heille viinapulloja mukaan niin paljo kuin kiireessä sai käsiinsä.
»Ottakaa, lapset, ottakaa!» huusi hän. »Kaikki kunnianne puolesta!»
Sitten kun viimeiset olivat ulkona, kuivasi hän hien otsaltaan, pani kätensä ristiin ja sanoi tuskallisesti huokaisten: »Ah, Amalia, kunpa he vain eivät tekisi hänelle väkivaltaa.»
XVIII.
Saavuttuaan maantielle näki Boleslav kirkkomaan aidan varjossa naisolennon, joka epäröiden kääntyi häntä kohden.
Hetki, jota hän kahdeksan vuotta oli ikävällä odottanut, oli nyt tullut. Hän ei tuntenut vähintäkään liikutusta sydämessään.—»Ole toki iloinen! Riemuitse onnestasi!» huusi ääni hänen povessaan.—»Hän rakastaa sinua!—Hän pelastaa sinut.—Hän vapauttaa sinut Reginasta.» Ja valittaen kaikui uudestaan: »Reginasta.»
Terävästi kuvastuivat solakan tytönvartalon mustat ääripiirteet kuutamon valaisemaa taustaa vasten. Olkapäät näyttivät kulmikkailta, ja korkealle vyötetyltä vyötäröltä valuivat puvun ääriviivat kahtena suorana linjana kaidoille lanteille.
Boleslav hyppäsi ojan ylitse ja ojensi tytölle kätensä.