Hurja nauru purskahti hänen rinnastaan.
»Mikset sanonut kohta, että hän on sinun rakastajasi?»
Helena hypähti koholle.
»Tämä on panettelua», huudahti hän. »Olen kunniallinen tyttö.»
»No—kihlattusi sitten!»
Helena alkoi uudelleen itkeä, vaikkei unhottanutkaan samalla pudistella savipaakkuja hameestaan. »Oi, Boleslav!» nyyhkytti hän. »Olet itse siihen syypää. Miksi olet antanut minun niin kauan odottaa? Ja miksi olet antanut kyläläisille aihetta niin paljoon pahaan huutoon?—Ja sitten papan vastustus, eihän sitä olisi konsanaan voinut voittaa.—Mitä minä tyttö parka olisin— —»
»No, no, ei se tee mitään», vastasi Boleslav hilpeästi.
»Ja sinä et ole minulle vihainen?»
»Oh, en lainkaan.»
Äänetönnä saattoi Boleslav Helenaa kylän läheisyyteen, sanoi ystävällisesti jäähyväiset ja vielä kerran lupasi tehdä kaikkensa pelastaakseen hänen kihlattunsa.