Hän kantoi ruumiin sinne, laski sen nurmelle ja asetti sen niskan rapaantunutta kantakiveä vasten, niin että näytti, kuin hän olisi siinä istuessaan nukahtanut.
Sitte tähysteli hän ympärilleen etsien sopivaa hautauspaikkaa.—
Hänen silmänsä sattuivat mustaan nelisnurkkaiseen paikkaan, jonka Regina oli määrännyt isän hautauspaikaksi. Elävästi näki hän tytön silmiensä edessä päivänpaahtamassa, villinuhmaavassa voimassaan, kuinka hän oli lapion polkaissut maahan paljaalla jalallaan ikäänkuin juntalla.
Jollei hän silloin olisi tyttöä häirinnyt tämän hommassa, olisi hän nyt päässyt kaikista vaivoista. Se rakkaudenpalvelus, jonka tyttö silloin oli aikonut osottaa isälle, oli nyt tuleva hänelle itselleen.
Mikä olikaan mukavampaa kuin syventää samaa hautaa, jonka tyttö oli alottanut aavistamatta, että kaivoi omaa hautaansa.
Hän nouti lapion keittiöstä, jossa valkea, minkä tyttö oli kohentanut, ei vielä ollut sammunut, ja alkoi kaivaa maata kaikin voimin.
Tuon tuostakin levähti hän ja katsoi ruumiiseen.
Se istui siellä kuun kirkkaasti valaisemana ja näytti hyvässä rauhassa katselevan hänen työtään.—Kerran, kun pilvenvarjot kulkea vilahtivat sen ylitse, näytti kuin se liikahtaisi ja tahtoisi nousta.
Hänet valtasi tuskallinen halu olla uskomatta, jota jokainen tuntee katsoessaan rakastettua vainajaa kasvoista kasvoihin. Hän huusi Reginaa nimeltään ja syöksi ruumiin luo.
Tämän käsi oli vaipunut Dianan pään päälle, joka makasi vieressä nurmikolla. Boleslav ei tohtinut vainajaa koskettaa, vaan hiipi, peittäen kasvonsa käsillään, työhönsä takaisin.