Regina naurahti.
»Olisiko hänen sitten pitänyt kuolla nälkään?» kysyi hän—ja sitten hän punastui äkkiä ja lisäsi aran hätäinen ilme silmissään: »Armollisen herran.»
Boleslav nyökäytti hyväksyen päätään.—Näyttihän tyttö pelkäävän, että häntä heti paikalla kuritetaan—tuo kurja olento.
»En kyllä mielelläni kylään mennytkään—useimmiten menin yöllä Kissanportaan ylitse Bockeldorfiin, joka on kolmen peninkulman päässä, Bockeldorf näette—,sieltä sain jauhoja ja lihaa ja muuta, mitä hän—armollinen herra—tarvitsi, kaksinkertaisella hinnalla, ja aamulla olin jälleen täällä. Mutta monta kertaa on sinne mahdoton päästä—lumipyryjen ja tulvaveden aikaan. Silloin on minun siis täytynyt mennä alas kylään—siellä on mennyt paljon enemmän rahaa—ja monta kertaa, kun he eivät antaneet minulle mitään, lyöntejä vaan—silloin»—hän nauroi viekkaasti ja hurjasti, »silloin olen mennyt ja palannut ja ottanut sieltä, mistä sain.»
»Toisin sanoen—olet varastanut.»
Regina nyökkäsi innokkaasti, ikäänkuin odottaisi tästä erityistä kiitosta.
Niin villiintynyt oli siis tämä olento, että häneltä näyttivät kaikki hyvän ja pahan käsitteet sekaantuneen.
»Ja mitä eilen hait kylästä?» kysyi Boleslav uudelleen.
»Eilen—no, täytyyhän hänet toki haudata! Aika tulee, herra, aika tulee. Itkemällä ei hän tule maahan, ajattelin itsekseni.»—
»Oletko sitten itkenyt?» kysyi Boleslav halveksivasti.