Hänen tehtävänsä ensi osa oli nyt suoritettu. Hänen isänsä oli lepopaikassa, joka hänelle oikeudella oli tuleva, mutta varsinainen tehtävä oli vasta nyt alkava. Vuoren korkuisena kohosi se hänen edessään. Hänen täytyi herättää hävitetyt rauniot uuteen eloon, muuttaa ahottuneet pellot, joilla ainoastaan maahumala ja kanervikko rehotti, kultaiseksi tähkäpäiden mereksi, hankkia rappeutuneelle maatilalle uutta loistoa, voittaa tahratulle nimelle uutta kunniaa.—Sitten määränsä saavutettuaan saattoi hän astua armaansa kasvojen eteen, joihin hän ei nyt häpeänsä tunnossa rohjennut katsettaan luoda, astua näiden valoisain, siveäin, neitseellisten kasvojen eteen ja huutaa hänelle: »Olenko sovittanut häpeän? Olenko jälleen arvoisesi?»—Tämä kaikki odotti häntä, tämän kaiken voittaakseen tahtoi hän taistella, kynsin hampain ponnistella.
Näytti melkein mielettömältä niin tavattomia tavotella—mutta eivätkö hänellä olleet ystävänsä mukanaan?—Eivätkö he olleet jo tänään auttaneet häntä miltei mahdottomia suorittamaan? Eivätkö he tulisi edelleenkin, valalleen uskollisina, auttamaan häntä neuvoin ja toimin—eivätkö he tulisi esimerkillään vähitellen päästämään hänet niistä kiroista, jotka hänet nyt vielä erottivat kaikista ihmisistä, ja auttamaan painaessa unhoon sitä, mitä isä oli heitä vastaan rikkonut?—
Yhä korkeammalle kohosi hänen luottamuksensa, yhä syvemmälle vaipui hän unelmiinsa.—
Kylän halki vievä tie oli kuljettu, oli saavuttu nostosillalle, jonka suojassa häkkirattaat seisoivat. Hevoset olivat kytketyt häkkeihin kuten seimen ääreen ja kurkottelivat huulillaan heiniä puolapuiden välitse.
Hetkeäkään vitkastelematta ystävät astuivat niiden luo ja ryhtyivät valjastamaan.
Silloin Boleslav heräsi säpsähtäen unelmistaan.
»Mitä tämä merkitsee?» huudahti hän. »Aiotteko kenties lähteä?—Onhan minun teitä kiitettävä, pyydettävä teidän neuvoanne.»
Äänettömyys.
»Ettekö ainakin suo minulle sitä iloa, että saan teitä kestitä viinilasilla, nyt kun kaikki on onnellisesti suoritettu.»
Silloin asettui Peter Negenthin rehevänä hänen eteensä, vetäisi nyrkkinsä pois siteestään ja sanoi hampaidensa raosta: