Hänen äänensä oli murheellinen; samassa johtui mieleeni ilta ennen Stefanin lähtöä, jolloin isäni hänestä sanoi melkein samat sanat. Stefan parka oli tullut ylennetyksi siitä säädystä. jossa hän oli syntynyt, matkannut pois ja joutunut hukkaan. Minutta olisi hän pysähtynyt kotiin, elänyt ja ahkeroinut niinkuin esi-isänsä ennen häntä. Tämä oli elämäni ainoa murhe ja epäilys. Olinko tehnyt väärin Stefanille? Olinko tehnyt samoin Korille?
"Olisiko minun tullut jättää sinut sinne, josta sinut löysin? Oletko vähemmän onnellinen, vähemmän hyödyllinen nykyisessä olossasi?" kysyin.
Hän laskeutui polvilleen ja kätki päänsä syliini. Panin molemmat käteni hänen päänsä päälle rukoillen Jumalaa siunaamaan häntä. Ääneen en voinut puhua, sillä sydämmeni oli täysi muistaessani Stefania — poikaani, joka matkasi meren taa ja oli ijäksi päiväksi hukassa.
"Neiti Margery!" sanoi Kor vihdoin, "rakastan Fedeä!"
"Sen kyllä tiesin, Kor raukka", vastasin; hän kohotti päätään katsoakseen minuun ja muotonsa kuvasi intoa, levottomuutta ja odotusta. Hän luuli minulla olevan enemmänkin sanomista; mutta minulla ei ollut. Muotoni lienee kuitenkin sanonut enemmän kuin suuni olisi voinut; sillä hän tuli levottomaksi minun tähteni.
"Te voitte pahoin, neiti Margery", sanoi hän, "ja tässä olen vaivannut teitä turhanpäiväisillä; miten voin teitä auttaa? Istukaa paikallanne siksi kun teille teetä valmistan."
"Ei, ei, Kor", vastasin, "ajattelin vaan Stefan raukkaa, joka Australiassa hävisi. Kerroit Fedeä rakastavasi. Sen olen jo monta kuukautta tietänyt."
"Tietääkö Fedekin sen?" kysyi hän kiivaasti. "Onko hän koskaan minua rakastava? Tietääkö hän, kuka olen, tietääkö hän, ett'ei minulla ole edes nimeäkään hänelle tarjota? Onko hän koskaan kuullut teidän nimittävän minua Korpraliksi?"
"Olenko sinua koskaan niin nimittänyt Kor?" kysyin.
"Ette", sanoi hän; "mutta kuulkaa nyt, neiti Margery, tunnustan teidän avullanne olevani, mikä olen; kaikesta olemisestani tulee minun teitä kiittää, ja siitä olen iloinen. Jos kerran saan tuntea, mitä kelpo vaimon rakkaus on, niin olen joka päivä kiittävä Jumalaa siitä, että hän johdatti teidät luokseni. Ei, teidän ei olisi tullut jättää minua siihen josta minut löysitte. Olen sekä onnellinen että hyödyllinen ihminen, tällä erää en kenties aivan onnellinen; mutta olen kyllä tuleva onnelliseksi, kun vaan voin Feden unhottaa, jos hän ei minusta huolisi. Te olette aina oleva yhtä hellä minulle, ettekä koskaan vaihetteleva Kor Bell raukkaa kohtaan."