Kesäkuu oli jo puoleksi kulunut ennenkuin Kor Lontoosta lähti. Iltaa ennen lähtöänsä tuli hän luokseni. Hän oli antanut minulle lääkkeitä ja hoitanut minua. Nyt oli hän taas levottoman näköinen ja näytti olevan huolissaan minusta.

"Neiti Margery", sanoi hän, "ette saa murhettanne voitetuksi."

En, halvaus oli kohdannut päätäni, eikä se koskaan enää voinut terveeksi tulla, käteni olivat vapisevat ja heikot, erittäinkin se, joka oli hermoton. Sitä voimaa, jonka Stefanin huoneessa olin menettänyt, en takaisin saisi ennenkuin jälleen nuoreksi tulisin, juotuani elämän lähteestä, joka virtaa Jumalan ja Karitsan istuimesta.

"Murehditte veljeänne", pitkitti Kor; "pelkäätte yhä hänelle jotakin pahaa tapahtuneen?"

Olin näet säilyttänyt salaisuuteni, enkä siitä päivästä saakka Stefanista sanaakaan virkkanut. Miten voinkaan muille kuin Jumalalle puhua siitä, mitä välillämme oli tapahtunut?

"En tiedä tuleeko minun kertoa teille", sanoi hän tarttuen vapisevaan käteeni. "Se on tuottava teille murhetta, suurta murhetta, vaan se on rauhoittava mieltänne veljenne suhteen."

"Kerro minulle Kor", sanoin, innokas tietämään, mitä hänellä oli sanottavana.

"No niin, veljenne Stefan elää ja on terve", vastasi hän, "vaan hän ei ansaitse veljen nimeä. Olen nähnyt hänet ja puhutellut häntä. Vaan rauhoittukaa, muuten en voi enempää kertoa."

"Kerro minulle kaikki", sanoin.

"Kulin Whitechapeliin päin", kertoi hän, "ja näin siirtolaisseuran panevan ilmoituksen, jossa lu'in, että eräs herra Stefan Bede Talbot Downsista pitäisi luennon: 'Australian uudisasukkaista'; kokousta johtaisi sir Francis Pembridge, parlamentin jäsen. — Stefan Bede! Paikalla arvelin että hän on teidän veljenne, neiti Margery, vaikka tämän nimi kirjoitettiin Bede eikä Beade. Luento oli juuri alkava, kiiruhdin siis heti sinne. Hän oli hyvin sen näköinen kuin te, nähdessäni teitä ensi kerran Pyhissävaeltajain-kadulla; pitkä ja suora hän oli ja hänen äänensäkin oli samanlainen kuin teidän. Luento oli hyvin hyvä. Sivumennen mainitsi hän hyvästi menestyneensä siellä, vaikka vähillä varoilla oli sinne matkannut; muuten olisin kenties luullut hänen elättävän itseänsä luentojen pitämällä, vaikk'ei hän siltä näyttänyt. Näytti paremmin kuin hän sinne tulollansa olisi suosiota osoittanut ja he kiittivätkin häntä luennosta, niinkuin hän siitä ei olisi maksua saanut."