"En ole tehnyt mitään", vastasi hän. "Eilen maksoi herra Coe palkkaneljännekseni, eikä sanonut enää tarvitsevansa minua kuin kuukauden; saisin siis hankkia toisen sijapaikan. Kas tämä, Margery, on murheeni."
"Sepä oli huono uutinen", vastasin, "vaan tiedäthän minulla aina lohdutussanoja löytyvän: 'huoli huonoksi tekee, murhe muita mustemmaksi'. Odota vähän aikaa niin näet kaikki hyväksi kääntyvän."
"Onko sinulla kaikki hyvästi?" kysyi Fede. "Oletko täydellisesti onnellinen, Margery?"
"Olen", vastasin mietittyäni. "Sydämmessäni tunnen itseni onnelliseksi. Olen kuin vuorilampi, jonka pinta myrskyn pauhatessa aaltoilee, vaan jonka syvyydessä tyyneys vallitsee."
"Sano minulle, Margery, mistä se tulee", pyysi hän, painaen päänsä olalleni.
"Olen jo monta, monta kertaa sanonut sen", vastasin.
"Sano nyt se uudestaan", rukoili hän.
"Olen onnellinen", sanoin, "kun tiedän Herrani Kristuksen kautta olevani Jumalan lapsi; eikä koskaan ole löytynyt isää, ei kuningastakaan, joka niin olisi holhonnut lapsiansa, kuin taivaallinen Isäni holhoo minua. Kuinka voisin olla murheellinen ja levoton?"
"Mutta Stefanista sinulla on ollut paljon murhetta", nyhkytti hän.
"Luulin kaikki kääntyvän sinulle hyväksi, kun hän vaan palajaisi."
"Minulla on ollut kaikki hyvästi koko ajan", sanoin ja sivelin hiljaa hänen päätään. "Luuletko Jumalan lähettävän meille enemmän huolta, kuin meille hyväksi on? Minä olen jäykkä oppilas raukka ja Hänellä on monta vaikeata läksyä opetettavana minulle; mutta tahdon mieluisemmin oppia ne kaikki, kuin oppimatonna tulla toiseen maailmaan. Paitsi sitä opin ne Hänen jalkainsa juuressa ja Hän laskee silloin tällöin kätensä päälleni, samoin kuin minä nyt lasken käteni sinun päällesi, oma ystäväiseni."