"Ei, ei", sanoin; "se ei olisi Korille mieleen, että Fede menisi palvelukseen. Teillä on syytä kiitollisuuteen, kun teillä on suoja, viikkorahanne ja vielä päälliseksi Fede, joka hoitaa teitä. Useammat sanoisivat teidän oloanne paremmaksi kuin minun."
Mielestäni ei hänen olonsa kumminkaan ollut parempi kuin minun, enkä kaikesta maailman hyvästä olisi vaihtanut hänen kanssaan, paitsi siinä suhteessa, että hänellä oli Fede.
"Olemme saaneet niin erilaisen kasvatuksen", sanoi rouva Moes itkien. "En koskaan luullut leskeksi jääväni ja asuvani tämänlaisessa pienessä hökkelissä holhouskartanossa, niin vähällä eläkerahalla ja vielä päälliseksi Fede elätettävänä. Ette ymmärrä mitä se on, teillä kuin ei ole ketään paitsi veljeänne, joka hävisi pääsiäisenä, ja se oli hyvä kyllä teille, sillä veljistä ei naisilla ole suurta hyötyä."
"Ovatko rahanne kaikki?" kysyin.
"Ovat", vastasi hän, "viimmeiseen ropoon asti, ja paitsi sitä olemme velassa joka taholle, tietämättä, miten niistä pääsemme. Nyt emme enää tahdo saada velkaakaan, ja hiilet ovat loppumaisillaan ja leipää on tuskin viikkokaudeksi. Minlainen jouluni nyt tulee olemaan, minun, jolla ennen aina oli täytetty kalkkuna, lihapiirakoita ja paistettua rusinapuuroa! Jos Fede minua olisi totellut ja ottanut herra Russellin, eikä tuota köyhää laivatohtoria, joka on lähtenyt ainoastaan katujen hylkyläisistä, olisimme jouluna viettäneet häitä sen sijaan kuin nyt saamme nälkää nähdä, samoin kuin muutkin köyhät, joilla ei työtä ole."
Fede parka istui uutterasti ommellen pienen ikkunan luona, jonka läpi sumuisen päivän viimmeiset säteet lankesivat sisään. Näin hänen pyhkivän muutamia kyyneliä, tätinsä jupistessa. Oikein sydämmestäni surkuttelin häntä. Hän näytti niin alakuloiselta ja murheelliselta kuin nuoret ainakin, ennenkuin ovat tottuneet ristiänsä kantamaan. Vastoinkäymistäni en voinut hänelle kertoa, koettelin vaan ilahduttaa rouva Moes'ia puhelemalla muista asioista. Tämä ei paljon onnistunut, sillä hän kuului niihin, jotka eivät koskaan ole tyytyväisiä, vaan aina tuskittelevat jostakin. Tämä oli Fedelle kova kohtalo.
Hetken kuluttua jätin hyvästi ja astuin alla päin, pahoilla mielin pimeitä katuja pitkin. Yht'äkkiä huomasin valossa, joka lankesi erään myymälän ikkunasta, jotakin kimaltelevan likaisella katukivellä. Kumarruin ottamaan sitä, ja kas! se oli kultaraha. Ensin en tahtonut silmiänikään uskoa; tämä, näet, tuli niin odottamatta, enkä koskaan ollut mitään kadulta löytänyt. Vaan tuossa se oli, tuo pieni kiiltävä kultaraha, minulle koko aarre.
Melkein häpeän tunnustaa, ett'en Fedeä ensiksi muistanut; vaan sananlasku sanoo: "vasta tosi kuin toisen kerran", ja toiseksi muistinkin Feden levottoman ja murheellisen katsannon, sammuvan takkavalkean ja rouva Moes^in valitusvirret. Palasin holhouskartanoon ja koputin hiljaa ovelle, vaan kukaan ei vastannut. Avasin oven ja kuulin ääniä toisesta kerroksesta, jossa rouva Moes oli levolle menemäisillään ja Fede auttoi häntä. Pöydällä seisoi kuppi ja kauralientä kiehui hiilillä. Panin rahan kuppiin, josta Fede ei voinut olla sitä huomaamatta, kun hän tuli lientä siihen kaatamaan; tiesin ett'ei hän ottaisi sitä minulta, vaan kun löytäisi sen, käyttäisi hän sen tarpeessaan. Mitä olivat huolet minulle, vanhalle vaimolle, joka olin saanut kokea, kuinka maailma on täynnä vastoinkäymistä, sen suhteen kuin ne hänelle, nuorelle tytölle olivat, joka vasta seisoi elämän kynnyksellä?
Ennenkuin kauas ennätin, kuulin nopeita askelia takanani ja jonkun huutavan minua. Jo ennenkuin taakseni katsoin tiesin että se oli Fede. Siinä seisoi hän katulyhdyn valossa, pään yli oli heitetty suuri huivi, jonka alta hänen kaunis muotonsa tirkisti ja katseensa oli iloisempi kuin kaukaan aikaan olin nähnyt.
"Ei, ei, Margery", huudahti hän; "ei hyvä, rakas vanha Margery! En voi, enkä tahdo ottaa rahaasi, en kaikesta maailman hyvästäkään. Kuulin liikettä alakerroksesta ja kun alas tulin, huomasin paikalla käyneesi siellä. Täti ei tiedä, miten paljon paremmin meillä on kuin sinulla."