KUUDESKOLMATTA LUKU.
Hoitohuoneessa.
Oli jo pimeä kun Margery hyvin heikoin ja hoipertelevin askelin astui kapeata ja ahdasta syrjäkatua, jonka molemmin puolin oli huonoja taloja. Kadulle oli pystytetty lautakojuja, joissa lauantai-iltamarkkinat olivat alkaneet, ja joukottain humalaisia miehiä ja kehnon näköisiä vaimoja tunkeutui joka kojun ympärille. Margery oli aivan menehtymäisillään väsymyksestä, vaan kasvonsa ilmoittivat tyvenyyttä ja rauhaa, ja leppeästi katsoi hän vastaan tulijoita. Niiden joukossa oli sekin vaimo, joka edellisenä yönä oli ollut Margeryn toverina, ja joka nyt, nähtyänsä Margeryn, tunkihe lapsineen esiin niin pian kuin taisi.
"Kas, tapaamme toisemme jälleen!" huudahti hän. "Kääntykää takaisin meidän kanssamme! Kenties tänä iltana hoitohuoneesen pääsemme. Sitä ei avata ennen kuutta ja nyt on kello vasta viisi. Olen päättänyt olla siellä hyvissä ajoin, ja nytpä parhaiksi teidän tapasin. Sepä hyvä oli! Olen iloinen, niin todellakin olen, ja se ei usein tapahdu. En ole kaukaan aikaan ollut iloinen. Tulkaa nyt kanssani, tulkaa!"
"Antakaa minulle pienokainen", sanoi Margery ja kurotti kasivartensa.
"Ei, ei, ette jaksa sitä kantaa", vastasi hän; "näytätte olevan kaatumaisillanne, vaimo raukka. Voimistukaa nyt; meidän täytyy päästä sisään tällä kertaa. Ne, jotka lauantaina sisään pääsevät, saavat sunnuntainakin olla siellä ja saavatpa vielä päälliseksi leipää ja juustoa. Tätä olen ajatellut koko päivän. Lapsineni olen istunut eräässä holvissa ja nyt olemme paleltumaisillamme. Tänä iltana täytyy meidän kumminkin jollakin tavalla päästä sisään."
Vaimon tätä sanoessa pitkittivät he kulkuansa ja kääntyivät sitten toiselle vielä ahtaammalle kadulle. Koko joukko kurjia, ryysyisiä ihmisiä seisoi jo siellä, kummallisen hiljaa ja ääneti, tunkeutuneina erään vanhan kartanon oven luo, niin liki sitä kuin vaan päästä voivat. Vaimo katsoi levottomasti väkijoukkoa, vaan pysähtyi maltillisesti sen taakse.
"Pysykää likellä minua", sanoi hän Margerylle. "Ahdinko on suuri ovien avattua; mutta minä aion seurata heitä. Pitäkää vaan kiinni minusta. Sanon että olette äitini, niin varmaan pääsette sisään."
Margery oli aivan ääneti ja näkyi tuskin kuulevan mitä hän sanoi, vaan vaimo otti häntä käsivarresta, asetti lapsen eteensä, ja kun he olivat odottaneet puoli tuntia, pääsivät he kaikki sisään. Vaimo oli juuri kirjoituttamaisillaan Margeryä äitinään, kun Margery yht'äkkiä tointui ja sanoi miehelle, joka kirjoitti nimet kirjaan: "ei, se on erehdys; se ei ole oikea nimeni."
"Mikäs nimenne on." kysyi hän.