Luukas: "Sitä olen itsekin ajatellut. Olen tuuminut kirjoittaa, mitä kaikkea Herra on tehnyt oppilaittensa kautta sen jälkeen, kun hän nousi korkeuteen. — Paavali, sinullahan on Aasian seurakunnille kirje, joka sisältää Jerusalemissa tehdyt päätökset! Saan kai kopioida kirjeesi tuota uutta kertomustani varten?"
Paavali: "Tietysti! Onkin hyvä, että siitä jää toinen kappale tänne, sillä tuo päätös on kovin tärkeä: Pakanoita ei tarvitse ympärileikata ennen kastamista."
Johannes: "Herran Pyhä Henki aukaisi Jerusalemin seurakunnan silmät näkemään, ettei Herra vaadi ympärileikkausta. — Luukas, olet saanut ihmeellisen kertomislahjan. Jatka työtäsi, ahkeroitse yötkin! Herran töitä on maailma täynnä!"
Aurelia: "Johannes ystäväni, älä kehota enään meidän Luukasta, hän uurastaa muutenkin itsensä loppuun! Jospa tietäisit mitä kaikkea hän on tehnyt! Katsos, tuolla synagoogan vieressä on hänen työmajansa, kolme huonetta. Kun astut ensimäiseen, on se täynnä pergamentteja, kirjakääröjä. Siellä hän uurastaa nuoren Johanneksen kanssa. Kun astut toiseen kammioon, on se täynnä leilejä, yrttejä rohtoja, sillä Luukas on tämän vuoriston ainoa lääkäri. Miten monen vaivat hän on huojentanut! Mutta tämäkään ei vielä riitä, vaan tuolla on kolmaskin huone, jonne ei kukaan pääse, mutta jossa Luukas työskentelee monta hetkeä päivästä. Me kutsumme tuota huonetta 'Salaisuuden kammioksi' ja niin paljon tiedämme, että Luukas aikoo tänään näyttää meille, mitä hän siellä on valmistanut. — Niinhän se oli, Luukas?"
Luukas hymyili: "Niinhän se on. Kun aurinko vaipuu lähelle lännen rantaa, niin tulkaa puutarhan jasmiinimajaan. Silloin näette, mitä on valmistunut 'Salaisuuden kammiossa', joksi Aurelia nimittää kolmatta työhuonetta." — — —
* * * * *
Oli ilta. Laskeva aurinko antoi valkealle jasmiinimajalle kultaisen hohteen. Aurelia ystävineen astui majaan. Luukas työnsi varovasti syrjään pensaitten oksia ja veti sitten hitaasti pois vaatteen, joka peitti suurta maalausta. Tuskin oli vaate pudonnut, kun kaikki huudahtivat hämmästyksestä. Raakel painoi sydäntään, ja Johannes tarttui puuhun pysyäkseen pystyssä. Siinä oli heidän edessään suuri taulu, joka kuvasi Kristusta ristillä. Hetken vain kesti katselemista, sitten painuivat kaikki polvilleen. Oi, he eivät kestäneet tuon näyn valtavuutta! Tumma, pehmeä itämainen yö kietoi hienoon vaippaansa Kristuskuvan, maahan vaipuneet ihmislapset, puutarhan, vuoriston. Kun he vihdoin tointuivat lähtemään, sanoi Johannes: "Tuommoinen juuri oli Herra ristillään. On niin hyvä, kun meillä nyt on luotettava kertomus Herrasta, ja taulu, joka näyttää tuon raskaan ja ihmeellisen Golgatan päivän. Kun me olemme poissa, saavat jälkipolvet kuitenkin oikean tiedon Herrastamme. Jumala siunatkoon sinua Luukas ja antakoon sinulle edelleen voimia suureen työhösi! Herra on rakkaus, ikuinen rakkaus."
Kaikki menivät nyt levolle, Aurelia yksin nousi hiljaa yläkerran pylvässaliin. Hän tahtoi olla hetken yksin Herran kanssa. Hän nojasi pylvääseen. Keltainen kuu nousi taivaalle, ja yötuuli soitteli vuoriston puita. Kaukana siinti Välimeri kuun kelmeässä valossa. Aurelian sielu väreili niin oudosti. Oi, tämä päivä oli ihmeellinen, iki-ihmeellinen! Kuka ymmärtää kaikkea! Herra on todella rakkaus, ikuinen rakkaus! — —
Aurelia havahti. Hiljaiset askeleet kuuluivat portaista. Joku oli tulossa tänne ylös. Samassa seisoi hänen nuorin kasvattinsa, 23-vuotias Johannes hänen edessään. Ennenkuin Aurelia ennätti mitään kysyä, sanoi Johannes: "Äiti, minä olen tehnyt päätökseni tänä ihmeellisenä päivänä. Lähden julistamaan evankeliumia pakanoille kuten Paavali ja Barnabas. Tunnen, että Kristus sielussani kutsuu minua siihen. Mitä sanot äiti, saanko lähteä?"
"Rakas, rakas poikani, mene Herran Kristuksen nimeen!"