Pian oltiin matkalle valmiita. Mutta vielä piti yhden murheviestin saapua juuri lähtiessä. Juudeassa oli puhjennut kapina julmaa maaherraa, Gessius Florusta vastaan, ja ensimäisiä pakolaisia saapui jo Liibanonille. Monen miettimisen jälkeen päätti Aurelia kuitenkin seuralaisineen lähteä kohti Roomaa, sillä olihan kapina Juudeassa, eikä Herodes Agripan alueella. Liibanonilla ei näyttänyt olevan mitään vaaraa.
IX.
Aurelia astui Julian rinnalla kiireisesti, tuskaisena. Hän oli kärsinyt näinä muutamina tunteina täällä Roomassa enemmän kuin ennen vuosina. Kieli ei voi kertoa, miltä tuntui seisoa ihanan nuoruutensa kodin nokisilla raunioilla. Sydän aivan värisi tuskasta. Ja ystävät sitten! Ah, ne olivat kuolleet, vain muutamia vanhoja tuttuja oli jälellä! Mutta sittenkin kaikki tämä oli pientä sen hädän ja tuskan rinnalla, missä kristitty seurakunta eli. Pietari ja Paavali olivat vangittuina ja heidän kuolemantuomionsa jo julistettu, vaikka ei vielä täytäntöön pantu. Hetkeäkään ei ollut hukattavissa. Aurelia oli kulkenut kuin siivin ylhäisten sukulaistensa luona, ja Julia oli tehnyt voitavansa. Mutta kaikki sanoivat: "Kuka uskaltaisi hullulta keisarilta anoa armoa! Itse silloin syöksyisi surman suuhun." Silloin Aurelia teki rohkean päätöksensä: hän päätti itse lähteä Neron luo. Sattui niin onnellisesti, että pretorianein päällikkö oli Julian läheinen sukulainen ja hän hankki naisille pääsyn keisarin puheille. Ja siinä he nyt kulkivat kiireisesti kohti Vatikania, Neron mahtavaa palatsia. — — —
Nero loi raukeat silmänsä ihmetellen tulijoihin. Mitä etsivät nuo kaksi vanhaa naista hänen luotaan, hänen, joka juuri oli Kreikassa niittänyt taiteen ihanimpia laakereita.
Nero: "Mitä tahdotte minulta, maan piirin suurimmalta keisarilta?"
Aurelia: "Anomme, että keisarimajesteetti peruuttaisi seurakunnan johtajien, Pietarin ja Paavalin, kuolemantuomiot ja lopettaisi kristittyjen vainoamisen."
Nero sävähti tummanpunaiseksi: "Mitä, mitä sanotte! Kuka uskaltaa tulla anomaan armoa noille kristityille koirille, noille roistoille. Kirous ja kuolema! Keitä olette?"
Aurelia: "Kristittyjä."
Nero: "Kri-kristittyjä ja mi-minun silmieni edessä! Kuolema ja kirous!
Pretorianit, onko ruoskanne valmiina! Vangitkaa!"
Aurelia sanoi lähestyville pretorianeille tyynesti: "Älkää koskeko tähän ystävääni, suuren Augustuksen tyttäreen! Tässä näette viiden keisarin suojeluskirjeet, myöskin nykyisen. Pretorianit, kavahtakaa koskemasta keisarin tyttäreen!"