"Oi Herra, minun murheeni olet sinä ottanut pois, mutta mitenkä voisin täyttää rakkauden käskyä, kun en enään voi rakastaa?"
Mestari hymyili: "Et enään voi rakastaa! Niin, sinä saat uuden sydämen, ja siinä asuu rakkaus, joka ei ole kotoisin täältä alhaalta. — Näetkö noita lapsia tuolla rannalla? Ne ovat kaikki orpoja. Ota yksi heistä omaksesi! Totisesti minä sanon sinulle, joka korjaa tuonkaltaisen lapsen minun nimeeni, hän korjaa minut."
Aurelian kasvot säteilivät, kun hän sanoi: "Herra, anna minulle kaikki nuo lapset! Miten onnelliseksi tulenkaan!"
Jeesus huusi lapset luokseen ja sanoi: "Pienokaiset, katsokaa, tässä on äitinne! Saatte heti lähteä hänen kanssaan uuteen kotiinne!"
Tämä oli lapsille niin odottamatonta, että he vain sanatonna katselivat vuoroin Jeesusta, vuoroin Aureliaa. Vihdoin pieni kiharapää paitaressu otti sormen suustaan ja sanoi: "Äiti ei ollut ihan tuon näköinen." Mutta kun hän vielä hetkisen tarkasti Aureliaa, tuli hänen suuriin silmiinsä kirkkaat kyyneleet ja hän kätki kasvonsa Aurelian vaipan poimuihin sanoen: "Kyllä sinä sentään näytät äidiltä."
Aurelian sisimmässä liikahti jotain hellää, jotain ennenaavistamatonta. Hän sulki lapsen syliinsä ja sanoi: "Oi, Herra, minkä aarteen annatkaan minulle!"
Mutta Jeesus pani kätensä lasten päälle ja siunasi heitä.
Aurelia lähti Herran luota lapsineen ja hänen sydämessään pulppusi uuden elämän lähde.
III.
Aurelia kätki kasvot käsiinsä ja puhkesi rajuun nyyhkytykseen. "Mitä sanotkaan, Luukas", tuli viimein nyyhkytysten välistä, "ruoskivatko he todella hänet veriin ja viimein naulasivat ristille Golgatalla? Näitkö itse kaiken?"