Sanoin kertomaton rauha laskeutui Aurelian sieluun. Rannaton ulappa muuttui hänen silmissään mitä ihanimmaksi kukkaiskentäksi, jonka takana hohti ijäisyyden kaupungin kultainen portti. Ja Libanonin satavuotiset seetrit humisivat yön kätkössä: "Rakkaus on voittanut, rakkaus on voittanut!"
IV.
Aurelia astui ystävänsä kanssa yläkerran pylvässaliin, puhellen: "Julia rakkaani, et usko, miten onnelliseksi tunnen itseni, kun sinä tulit tänne! Mikä sinut panikaan lähtemään tälle pitkälle matkalle?"
Mutta Julia jäi sanatonna seisomaan pylväitten väliin, sillä siinä aukeni hänen eteensä kevät koko loistossaan, Liibanon-vuoriston ihana kevät. Tummat tamareskit yllä, vaaleat hopeapoppelit alla, kukkivat ollianderit ja nuo mahtavat seetrit. Ah, tätä ihanuutta! Koko ilma oli täynnä kevätkukkien tuoksua ja lintujen laulua. Alhaalla solisi vuoripuro, ja kaukana kimalteli Välimeri. Vasta lumouksestaan toinnuttuaan vastasi Julia:
"Enpä oikein itsekään tiedä, miksi läksin. Tahdoin vain pois Roomasta jonnekin kauas, ja kun sitten laivamiehet toivat sinun tervehdyksesi, oli matkani suunta määrätty."
"Hyvä se ainakin oli, että tulit tänne. Mutta mitäs Roomaan oikein kuuluu? Siitä on jo vuosia, kun sieltä läksin."
"Vuosiahan siitä on", virkkoi Julia muistellen samalla Aurelian nuoruuden tummaa tarinaa. "Paljon on siellä sillä aikaa tapahtunut, muuttunut. Paljon on tietysti ennallaankin. Hurjat kilpa-ajot ja gladiaattoritaistelut ovat tietysti edelleen mielihuvina. Amfiteatterissa käydään, pitoja pidetään ja kylpylaitokset ovat ennallaan. Mutta Palatinuksella on kaikki kuollutta. Ei enään ajeta iloisiin juhliin keisarin luo, kuten sinun aikanasi."
"No, ja miksi ei?"
"Näes keisari, tuo synkkä Tiberius, ei asu Palatinuksella. Jo vuosia sitten hän muutti Caprin kalliosaarelle Neapoliksen edustalle. Kallion korkeimmalla kohdalla on hänen linnansa, josta hän lähettää julmia käskyjään yli valtakunnan. Rooma vilisee keisarin urkkijoista. Kukaan ei siellä enään ole turvassa hengestään. Myrkky, tikari ja karkoitukset ovat jokapäiväisiä asioita."
"Voi surkeutta! Semmoinenko on tuo ennen niin iloinen Rooma!"