"Semmoinen! Meikäläiset ovat heittäytyneet hurjaan huvitteluun — eihän sitä tiedä milloin joutuu tuomittavaksi. Kansa taas huutaa lakkaamatta: ruokaa ja huvitusta! — Muutamat tosin ovat luopuneet kokonaan huvituksista, ovat löytäneet elämälleen kauniimman sisällön. — — Aurelia, ystäväni, minäkin olen löytänyt — minulla on salaisuus."
Aurelia veti ystävänsä hellästi luokseen, kysyi: "Minkä salaisuuden tuot tänne Roomasta?"
"Olen vihkiytynyt Isikselle."
Aurelia hätkähti: "Oletko Isiksen naispappi?"
"En. Sinun aikanasi kyllä mentiin julkisesti Isiksen papeiksi, mutta nyt on toisin. Nyt vihkiydytään salaisesti Isikselle. Kuinka monen puhdistuksen kilvoituksen ja koetuksen läpi saa siinä käydä. Värisin kauhusta, kun yksin vietin yön puhdistuskuopassa, jonka sälökaton läpi lakkaamatta tippui verta valkealle hunnulleni. Mutta kestin senkin, ja kun sitten tulin viimeiselle asteelle, sain selvän tiedon siitä, että manalanmatkallani kuningatar Isis valaisee Akeronin pimeyttä ja hallitsee Styxin syviä vesiä. — Aurelia, on suurta, kun tuntee puhdistuneensa kaikesta pahasta, tuntee kuuluvansa Isikselle ja löytää lohdutuksen hänessä. Jospa sinäkin löytäisit hänet!"
"En kaipaa Isistä! Olen jo löytänyt ikuisen lohdutuksen. Olen löytänyt sen, joka on julistanut murheelliset autuaiksi."
"Murheelliset autuaiksi! Kuka on sellainen?" kysyi Julia ihmetellen.
"Kristus, maailman vapahtaja."
"Minkä kansan jumala hän on? En tunne nimeä, en edes Pantheonissa ole nähnyt sennimistä jumalaa."
"Ja kuitenkin hän, jos kukaan, on jumala. Hän nousi ylös taivaaseen. Mutta hän asui ensin ihmisenä täällä keskellämme. Hän opetti, teki kuolleet eläviksi, paransi sairaat. Olen itse nähnyt hänet."