"Mitä! Kuollutko?"
"Niin, kuollut!"
Impi näki, että isä ensin molemmin käsin painoi sydäntään ja horjahti sitten hervotonna taaksepäin. "Isä, isäkulta", sai Impi sanotuksi ja riensi luo. Kohta olivat siinä muutkin ja Luonto nostettiin lavitsalle. "Hän on kuollut", kuiskailivat naiset, ja siltä todella näyttikin. Mutta sydän löi vielä heikosti, ja hetken päästä aukaisi hän silmänsä, sanoi: "Miehet, totelkaa Impiä! Hän jää nyt Kultarannan isännäksi. Ja Impi, ota omaksesi kenet tahdot!—Oi inehmon lapset, rakastakaa, rakastakaa! — — Olkaa hyviä,—ikuisesti hyviä — hyviä!" — — —
Impi pelästyi kovasti. Nuo sanat lausui Tuurin äiti yöllä viimeiseksi!
Ja voi! Isän rintakin kohoili samalla tavalla. Sitten hiljeni kaikki,
— Luonto oli lähtenyt manan maille. — — —
Impin sydämessä kaikki turtui, tyrehtyi. Ei kyynelkään pudonnut silmästä, tokko hän enään tunsikaan mitään. Saman silmän avannan kahden kuolevan ääressä, kahden rakkaan. Oi, ihmiset, henget, onko tämä totta vai unta, totta vai unta?
— Totta, ikuisesti totta! — — —
Vasta illan tullen alkoi Impin ajatuskyky palautua ja hän ymmärsi, että hänen nyt oli otettava asiain johto käsiinsä. Ensi työkseen hän lähetti kaksi vankkaa miestä Tuurin luo. Näiden tuli viedä kuolonsanoma sekä pyytää, että Tuuri toisi äitinsä ruumiin Kultarannan vanhaan kalmistoon. Miesten piti häntä tuomisessa auttaa. — Näin toimi Impi, mutta sydämessä asui yhä turtumus, kangistunut turtumus, kyynelhelmikään ei vierähtänyt hänen silmästään.
* * * * *
Aurinko kallistui kohti lännen rantaa. Vanhassa kalmistossa pyhien kuusten alla oli vastakaivettu, matala hauta. Haudan reunalla oli vankka vene, jonka toisessa päässä lepäsi vanha Luonto, toisessa Tuurin äiti. Molemmat olivat juhlavaatteissaan, Luonto lisäksi täysissä aseissa: miekka ja tappara vyöllä, keihäs kädessä, jousi ja kilpi vieressä. Tuurin äidin rinnoilla loisti hopeaketju ja solkia, vyöllä riippui avaimia ja tulukset, kädessä oli rannerengas. Kaikenlaisia talouskaluja oli hänen ympärillään veneessä.
Kaikki Kultarannan alueen asukkaat ja läheiset naapurit mantereelta seisoivat ympärillä pyhien kuusten alla ja katselivat, kuinka Harto, Kultarannan vanhin mies, asetteli yhä lisää esineitä. Nyt hän panee kuolaimet, päitset, — niin, kaikki hevosen varustukset ja puhelee hiljaa: "Jos Kalman orhilla tahdot ratsastaa jumalten taloon, niin tässä on varustukset valmiina. — Mutta jos käyden kuljet, niin panen tässä paikkaa, jotta voit korjata rikkiastumasi jalkineet." — Nyt nostaa Harto veneeseen airot, sanoo: "Ehkäpä sentään tyydytkin soutelemaan tällä veneellä Manalan mustalla virralla. Tässä on airot." — Nyt asettaa Harto kummankin vainajan vierelle rahaa ja höpisee: "Kenties lähdet veneinesi pitkille kaupparetkille ja tarvitset rahaa, — tuosta sitä saat. Voitpa poiketa matkallasi oluttupaankin ja sammuttaa janosi." — Vielä pani Harto runsaasti kaikenlaisia ruokatarpeita kummankin vierelle evääksi pitkää Manalan matkaa varten.