Igorin kiukulla ei ollut määrää. Aivan villinä hän riensi ryöstämään keisarikunnan alueita. Vaan kauhistus! Hänen kimppuunsa hyökkäsi odottamatta suunnaton ratsujoukko, ja Igorin väki hajosi kuin tuhka tuuleen. — — —
Kun tieto tästä tappiosta saapui kauppiaitten luo Dnjeprin suulle, käänsivät nämät aluksensa itään ja soutivat Donjoen latvoille. Sitten he vetivät aluksensa kapean kannaksen poikki Volgajoelle. Suur-Bolgarian kauppiaita kulki juuri ohi ja heidän mukanaan laskivat pohjan kauppiaat Volgan suulle, Itiliin. Täällä he lepäsivät jonkun päivän, tekivätpä vähän kauppojakin ja soutivat sitten Kaspian meren etelärannalle, kuuluisaan Särklantiin. Siellä kävi kauppa aavistamattoman hyvin, sillä Bagdadin kauppiailta ei todentotta puuttunut rahaa. Siellä he satojen ihmeellisyyksien rinnalla näkivät kameleita ja aaseja; siellä he kuulivat kummat kertomukset tuosta ihmeellisestä satujen kaupungista Bagdadista, jonka loistolla ei vertoja auringon alla. — —
* * * * *
Monet Igorin joukosta eksyneet pohjanmiehet ottivat nyt palveluspaikan
keisarin sotajoukossa, jossa jo ennestäänkin oli paljon varjaageita.
Eerik Verikirveen pojat samosivat miehineen Karpaattien poikki Otto
Suuren luo ja sieltä vihdoin Juutinmaalle.
Igor itse teki keisarin kanssa rauhan ja kauppasopimuksen sekä palasi joukkonsa tähteiden kera Kiovaan. Täällä hän kummulla Perunin kuvan edessä vannoi noudattavansa keisarin kanssa tehtyä sopimusta. Mutta hänen luontonsa kuohui, viha lainehti yli äyräitten. Miehet olivat lisäksi kovasti tyytymättömiä.
Jopa vihdoinkin hän keksi. Drevljanit olivat talvella niskoitelleet veronmaksamisesta. Mennään nyt sinne kostamaan! Ja Igor joukkoineen hyökkäsi drevljanein maahan. Siellä hän ryösti kaikki mitä eteen sattui, vieläpä ihmisetkin orjiksi myymistä varten. Tämä hurja meno nostatti jokaisen drevljanin aseisiin, ja kauhistus, — Igor lyötiin taaskin perinpohjin! Hän itse joutui vangiksi ja drevljanit surmasivat hänet kahden puun välissä. Sitten he täyttivät hänen pääkalloluunsa kuohuvalla viinillä ja joivat siitä hurjia voitonmaljoja.
Vain Hirvo ja muutamat sadat hänen kanssaan pääsivät Kiovaan, jossa kertoivat onnettomuuden. Ainoakaan kyynel ei kostuttanut Olgan poskia. Hänen sisässään kuohui vain viha ja hänen kostotuumansa olivat kauheat. Kuumeentapaisella kiireellä ruvettiin varustaman kostoretkeä drevljanein maahan. Drevljanit pelästyivät ja laittoivat lähettiläät rukoilemaan armoa. Olga hautautti lähettiläät elävänä. Jo seisoi hänen uljas joukkonsa drevljanein matalamökkisen, olkikattoisen kaupungin edessä. Yhä saapui uusia lähettiläitä rukoilemaan armoa. Vihdoin sanoi Olga: "Tuokaa jokaisesta talosta alamaisuuden osoitteeksi kolme varpusta ja kolme kyyhkystä!" — Kohta oli Olgan edessä tuhansia lintuja. Nyt käski Olga miestensä kiinnittää jokaiseen lintuun palavan tappuratöyhdön. Sitten laskettiin linnut lentoon ja melkein samassa silmänräpäyksessä syttyi kaupunki tuhansista kohdista palamaan.
Voi sitä ulinaa ja kauhua, kun ihmiset syöksyivät liekkien keskeltä! Sitä ei voi sanoin kertoa. Useimmat sortuivat lieskaan. Toiset pääsivät pois palavasta kaupungista, mutta Olgan miehet hakkasivat heidät kaikki kuoliaaksi. Seuraavana päivänä lähti Olga Kiovaan. Savuavat rauniot, hiiltyneet ruumisröykkiöt ja kaamea kaupungin ulkopuoli kertoivat hänen kauhistuttavasta kostostaan.
AKOMATKALLA.
Drevljanein kamala kohtalo nostatti aseisiin lähes kaikki Kiovan alamaiskansat. Vaara oli niin suuri, että itse Olgakin vapisi. Mistä hän saisi liittolaisen tässä uhkaavassa vaarassa? — Kreikan keisarissa on ainoa turva, päätti hän.