Kansaa virtaili kaikilta kulmilta kumpua kohti.
Pian oli uhriateria valmistettu ja jumalankuva priiskoitettu verellä. Syötyään alkoivat miehet innokkaasti keskustella tulevasta matkasta tuota suurta kartanoa vastaan, sillä Igor oli luvannut hyvän palkan jokaiselle, ken lähtee hänen mukanaan. "Tulisipa edes korven tietäjä tänne", virkkoi yksi ja toinen joukosta.
Pimeys laski yli lakeuden, kun vihdoin tuohitakki, valkoparta tietäjä äkkiä ilmestyi Perunin luo. Tsaj vavahti nähdessään tietäjän ja vetäytyi lähemmäksi Hirvoa. Mutta tietäjä kastoi sormensa uhrivereen, huitoi käsillään hetken ilmaa ja lyyhistyi sitten kuvan eteen maahan. Siinä hän alkoi kolkolla äänellä manata: "Avarit valjastivat muinoin heimoni vaimoja vankkureitten eteen, vaan Perun kosti. Perun kostaa aina verojen kiskojalle. Juomakuppina kallosi kulkee, Perun kostaa, kostaa…" Tietäjä katosi metsään, mutta kukaan ei oikein ymmärtänyt hänen sanojaan.
"Me lähdemme retkelle", huusivat nuoret miehet ja riensivät kedolle kisoja alottamaan.
Mutta Perunin kummulla seisoivat vanhukset totisina, sillä eräs miehistä, joka oli tullut myöhemmin juhlille, kertoi, miten hän tullessaan oli nähnyt kamalan Baba Jagan. Tuo ihmistensyöjätär, Baba Jaga, oli ollut kopissaan metsän reunassa ja sieltä katsellut kaikille ilmoille. Jotakin hirvittävää tuhoa se varmaan tietää, ja vanhat miehet päättivät: "Ei lähdetä Igorin mukana."
Tsaj ja Hirvo olivat kuulleet kaikki keskustelut. He aikoivat juuri lähteä juhlilta, kun kisakedolta alkoi kuulua hätähuutoja. Hirvo tapaili jo miekkaansa, mutta eräs vanhus naurahti hänelle: "Anna miekkasi olla! Ei siellä kedolla tapahdu mitään vaarallista. Nuoret miehet vain ryöstävät kukin vaimon itselleen."
Sydän-yön aikana palattiin. Kuljettiin hiljaa läpi henkien lehdon, jonka keskellä seisoi mahtava pyhä tammi. Tsaj ja Hirvo pysähtyivät lehdon laidassa ja kääntyivät katselemaan lehtoa. Silloin he näkivät miten metsien hyvät hengettäret tanssivat pyhän tammen ympärillä, ja niitten siniset liinat liehuivat tuulessa.
RETKI MIKLAGÅRDIIN.
Liekö konsana suurempaa joukkoa kulkenut kohti etelää. Tuhansia uiskoja laski alas Dnjepriä ja rannalla kulki ratsain monta suurta joukkoa. Dnjeprin mahtavat kosket viivyttivät vähän matkaajia, sillä useimmat uiskot vedettiin maalle ja kuljetettiin pahimpien pyörteitten ohi. Mutta hurjimmat uskalikot laskivat kaikki kosket, vaikka uiskot näyttivät aivan katoavan niitten pärskyviin kuohuihin. Täällä koskien kohdalla oli myöskin erikoisesti varottava rosvojen hyökkäystä. Päästiin vihdoin Dnjeprin suulle. Sinne jätti Igor kauppauiskonsa, ja sinne jäivät myöskin kaikki mukaanlähteneet kauppiaat tavaroineen odottamaan, kunnes Igor ennättäisi hankkia hyvät kauppaedut keisarilta.
Sota-alukset kulkivat pitkin meren rantaa kohti Miklagårdia, ja Igor ratsujoukkoineen pysytteli rannikolla niitten läheisyydessä. Saavuttiin jo keisarikunnan alueelle. Vaan hirmujen hirmu! Urho-uisko toisensa jälkeen syttyi palamaan. Paljon miehiä hukkui, ja loput pakenivat pelästyen rannalle. Kohta ei ollut ainoatakaan alusta jälellä koko komeasta laivastosta. Kreikkalainen vedenalainen tuli oli tehnyt tehtävänsä, kuten neljä vuotta aikaisemminkin, jolloin Igor myöskin oli matkalla Miklagårdiin, ja josta matkasta ei hän Koroisissa ollut puhunut mitään.