Helkky oli juuri valjastanut parhaan hevosen kirjokorjan eteen ja riensi nyt takaisin tupaan. Impi oli jo matkapukimissa. Helkky pysähtyi mietteissään oven suuhun. Sitten hän meni Impin luo, katsoi häntä silmiin ja sanoi hellän huolehtivana: "Mutta jos ei tämä pitkä matka sentään ole sinulle hyväksi, jos sen sittenkin jättäisimme?"
"Eikö mitä, Helkky! Pane nyt vain turkki yllesi! Setä Untamo ei usein ilokutsukapulaa lähetä, joten nyt on mentävä. Olenhan reipas ja iloinen, ja kun matkan varrella vietämme yön Nousiaisissa Topon luona, niin en silloin rasitu. Tiedäthän muuten, kuinka kovasti pidän talvisesta hevosmatkasta."
"Niinkuin minäkin", nauroi Helkky turkkia päälleen pannen.
Kun he iltapäivällä saapuivat Topon luo, oli tänne tullut jo muitakin Untamalaan matkaajia. Suureksi ihmeekseen saivat he kuulla, että itse Topokin, joka ei juuri pyhän uhriaitan luota minnekään liikahtanut, aikoi nyt matkalle. — "Untamalan juhlille saapuu nyt koko laaja Untamon suku, sinne tulee Väinävaltakin kanteleineen, siksipä lähden minäkin sinne vielä vanhoilla päivilläni." Näin puheli Topo matkatouhussaan.
Seuraavana aamuna ani varhain riensi pitkä rekirailo Ramaharjun ohi pohjoista kohti. Mynämäen laaksossa saivat hevoset hetkisen huoahtaa, ja täällä yhtyi matkueeseen vielä muutamia uusia tulokkaita. Jatkettiin taas matkaa, ja kun vielä kerran oli hevosia syötetty, saavuttiin illan tullen Kaukon kartanoon Valkojärven rannalle. Kaikki poikkesivat lämmittelemään Kaukon pirttiin. Mutta Helkky ja Impi eivät malttaneetkaan enää pysähtyä. Heidän hevosensa oli edelleen kulkutuulella, ja Impi sanoi: "Untamalan pirtit ovat jo tämän Valkojärven toisella rannalla, riennetään toisten edellä. Eivät ole kaikki siellä sedän luona vielä nähneetkään sinua sitten, kun tulit Kultarannan isännäksi, tulevat iloiseksi, jos ennätämme sinne vähän aikaisemmin." Ja niin laski Helkky Kaukolan rannasta alas Valkojärvelle.
Oli jo tullut ilta, mitä ihanin talvi-ilta. Tuhannet tähdet tuikkivat korkeudessa. Rantametsä oli pehmeässä huurteessa. Vastaisella rannalla kohosivat Untamalan pirttien savukierteet suoraan kohti tähtitaivasta, ja kuin tienviittoina näkyi sivuilla Paltin ja Vahantaan pirttien savupatsaat. Ei kuulunut muuta kuin luonnon hiljainen humina ja hevosen kavioitten kumajava kapse. Helkky istui sanatonna, lumottuna. Vihdoin hän virkkoi: "Oi, Impi, tämä on ihanata, ylenmäärin ihanata. Vain kerran ennen olen nähnyt jotain tämän vertaista."
"Milloinka näki poikani jotain tämän vertaista?"
"Se oli viime talvena, kun olin Schwabin maalla. Ylhäällä vuoristossa asui pyhä erakko luolassaan. Kävin usein erakon luona siellä korkealla. Ensin menin vain aikani kuluksi, oli niin hauskaa katsella laaksoja sieltä lumihuipulta, mutta sitten erakon kertomukset valkeasta Kristuksesta alkoivat yhä enemmän kiinnittää mieltäni. Vihdoin suostuin hänen ehdotukseensa ja annoin kastaa itseni. Silloin oli talvi-ilta, juuri tällainen kuin tämä. Erakko oli jo luolassa kastaessaan pyhän innoituksen vallassa, mutta minä en vielä silloin tuntenut mitään erikoista. Vasta kun tulimme luolan suulle, oli näky mitä valtavin. Silloin minäkin aloin tuntea Kristuksen läsnäoloa. Alhaalla, hyvin alhaalla nukkui laakso; ylhäällä korkeudessa valvoivat tuhannet tähdet. Erakko alkoi hartaalla, juhlallisella äänellä laulaa virttä, jonka sanoja en ymmärtänyt, mutta säveleen olin ennen oppinut. Otin harppuni ja aloin soittaa mukana. Ihmeellisinä kaikuivat säveleemme lumihuippujen yllä. Valkea Kristus oli lähellä."
Impi näki aivan elävänä edessään lumitunturin ja sen huipuilla valkoparta erakon, jonka laulua hoikka nuorukainen säesti, ja hän sai vain sanotuksi: "Helkky, oma Helkkyni!"
Ääneti jatkui matka. Tähdet vain tuikkivat, kavioitten kapse kumisi. Vasta kun noustiin ylös Untamalan rantaa, sanoi Impi: "Paljon ihanata olen nähnyt, Helkky, mutta tiedätkö, paljon kaunista saamme Untamalassakin kuulla. Muualla Suomessa on vain siellä täällä laulajia, mutta täällä Valkojärven rannalla on joka mies virsiseppä, joka nainen laulaja. Etkö kuule, metsäkin täällä soi kuin suuri surunvoittoinen kannel ja ilma on täynnä ikuista virttä."