"Niin niin, kaunista on täällä Suomessamme, mutta ihaninta on sentään istua tässä sinun rinnallasi, Impi."
KEVÄT-ILTA.
Ensimäiset tuomentertut olivat juuri puhjenneet, ja Helkky taitteli niitä kätensä täyteen Kultarannan pihatuomesta. Pienen pirtin ovi oli auki. Helkky meni sinne ja kulki hiljaa lattian poikki lavitsan luo. Hän kumartui lavitsan yli. "Et nukkunutkaan, Impi, vaikka luulin", sanoi hän ja istahti lavitsan reunalle.
"Enhän nyt toki aina nuku, vaikka olenkin väsynyt", vastasi Impi.
Mutta Helkky veti hellävaroin peitteen pois kolmipäiväisen poikansa silmiltä, katseli sitä hetken ja sanoi: "Se on sittenkin sinun näköisesi, Impi."
Impi kohoutui hiukan nähdäkseen käsivarrellaan nukkuvaa poikaansa ja virkkoi hymyillen: "Sinun näköisesihän se on."
"Eipäs kuin sinun!"
"Sinunpas."
"No kuules, se taitaa olla meidän molempien näköinen. Mutta Impi, mikä pannaan pojalle nimeksi?"
"Helkky tietysti."