Helkky ei tahdo keksiä sanoja. "Oi Impi, sinä olet ihmeellinen, sinä olet hyvyyden aarre! Sinussa on jotain, jolle ei ole nimeä", sanoi hän ja hyväili hiljaa Impin pehmeitä hiuksia.
Mutta pihatuomessa peippo viritti uudelleen kuusien virren:
Oi inehmon lapset, rakastakaa, rakastakaa!
Olkaa hyviä, ikuisesti hyviä!
— — —
— — —
Aika vierii. Ihmispolvet vaihtuvat, maatuvat. Mutta sydämen lämpö, joka syntyy kärsimysten maassa ja kasvaa kyynelten kasteessa, pysyy vaihtumattomana halki vuossatain, vuostuhanten.