"Hän olikin minun isäni."
"Olet siis Kultarannan Impin poika", sanoi kauppias ja hänen kasvonsa värähtivät.
"Olen niinkin. Mutta kuka sinä oikein olet?"
Kauppias ei vieläkään ollut kuulevinaan, vaan jatkoi: "Teillä oli kasvattitytär, elääkö hän vielä?"
"Tarkoitat Saijaa, lapsuuteni leikkitoveria. Kyllä hän elää. Mutta jo monta vuotta sitten meni hän naimisiin Tuurin pojan kanssa ja silloin he muuttivat meiltä Saijan iso-isän omistamalle saarelle. Siellä he edelleen elävät onnellisina lapsineen. Mutta sano jo toki, kuka sinä olet!"
"Kukako olen. Rosvo ja ryöväri, kirkkojen polttaja, pappien surmaaja.
Ryöstötavaroita tässä nytkin kaupittelen."
Helkky katsoi tutkien kauppiasta ja sanoi: "Sinä olet Hirvo, Saijan isä. Saija on sinun näköisesi."
"Sillä, jonka jälkiä peittää vain hurme ja kauhu, ei ole lapsia, ei kotia, ei synnyinmaata. Meren kuohut ovat polkunani, Jomsborg [Itämeren etelärannalla] levähdyspaikkani ja kuolema matkani määrä."
Helkky katseli hetken ääneti tuota kumaraista kauppiasta, murtunutta miestä ja hänen sydämensä täytti sääli. Vihdoin hän virkkoi: "Lähde kotiin Suomeen! Siellä niin paljon puhuttiin sinusta. Miten iloiseksi Saija tulisikaan, jos menisit. Ja miten hyvä sinulla siellä olisi! — Saijan pikku pojat ovat aika hauskoja."
"En lähde! Paikkani on täällä. Hyvästi nuori mies!" Ja kumarainen kauppias alkoi taas järjestellä tavaroitaan.