* * * * *
Kevät-aurinko oli voittanut yön ja hallan, jään ja tuiskut. Vapaana lainehti meri, vihreään pukeutui koivikko. Kultarannan valkamalla oli hyörinätä. Komein sotauisko oli lähtökunnossa. Sen lohikäärmekokka oli kullattu ja keulapurje oli purppurainen. Kolmekymmentä hyvin-aseistettua miestä oli laivassa odottamassa. Siinä jo astuivatkin rantaa kohti matkallelähtijät: Karvetin Helkky, hänen poikansa Uulo ja Hyvämielen poika, nuori Kultarannan Helkky, joka oli pitkä ja hoikka kuin lehdon koivu. Vanha emäntä, Pilvikki, Hyvämieli ja koko liuta nuorta polvea tuli rannalle saattamaan. Vanha isoäiti sanoi huoaten: "Matkanne on niin pitkä, viivytte siellä kauan. Kunpa palaisitte terveinä!"
Karvetin Helkky: "Ole huoleti, äiti, kaikki käy hyvin. Minä tunnen tien Voijolaan ja sieltä tulee Eerik mukaan tiennäyttäjäksi. Merirosvojakaan emme pelkää, sillä olemme lujasti varustautuneet."
Vanha emäntä: "Minä tiedän kyllä, että kaikki käy hyvin, kun sinä olet mukana. En muuta odota kuin että tulisitte kaikki terveinä takaisin."
Pilvikki: "Mutta minä odotan muutakin! Olisipa kovin ihmeellistä ja hauskaa, jos tuo ikuisen onnen kultainen kannel tulisi tänne Suomeen."
Karvetin Helkky: "Kaikki riippuu tuosta nuoresta Helkystä, hänhän on meistä ainoa, joka hallitsee kanteleen kieliä, minä kun soitan mieluummin harppua ja poikani Uulo huilua."
Hyvämieli katseli hellästi poikaansa: "Niin, Helkky, älä vain hätäile siellä kilpailussa, soita kaikessa rauhassa, aivankuin istuisit kotipirtin kynnyspuulla! Sitten kaikki menee hyvin!"
Karvetin Helkky: "Sitähän minäkin olen sanonut. Kun vain olet rauhallinen, vedät kyllä vertoja harmaapääsoittajille. — En minä oikeastaan muita pelkää kilpailussa kuin Karjalan soittajia. Kilpailijoita kyllä tulee paljon. Paitsi läheltä Tröndien maasta, Hålogalannista, Svitjodista ja Lejrestä, kuuluu sinne tulevan soittajia Karjalasta, Eestistä, Hålmgårdista [Tröndien maa, Trondhjemin ympäristö, Hålogaland, Pohjois-Norja. Lejre, vanha uhripaikka Själlannissa. Hålmgård, Novgorod], Jomsborgista ja Islannista asti. Mutta karjalaisia minä vain pelkään. Sinne tai meille joutuu tuo onnen kultainen kannel."
Hyvämieli: "Kunpa se tulisi meille!"
Helkky: "Ei odoteta liikoja!"