Johannes: "Ei yksin. Kristuksen rakkaus oli toisena käskijänä. Kukaan ei tahtonut lähteä tänne pohjoiseen, jossa niin monet vaarat odottavat, siksi päätimme me lähteä, nuoria ja voimakkaita kun olemme. — Mikä odottanee meitä tuolla Sveeassa?"

Henrik: "Niin, mikä?"

Coppmannus: "Paljon ne meitä peloittelivat siellä kotona luostarissa. Mutta tuo sveealaisten kuningas Eerik tuntuu hyvin hurskaalta mieheltä, ja Sveean miehet ovat ihan samannäköisiä kuin Göötankin, vaikka heitä on kuvailtu aivan hirviöiksi. En minä pelkää lähteä."

Henrik: "Clairvaux'n luostarissa luin Aadam Bremeniläisen kronikan, jossa kerrottiin Upsalan suurista uhrijuhlista. Siellä uhrattiin ihmisiäkin jumalille, ja komeana seisoi kullanhohtoinen epäjumalantemppeli. Mutta siitähän on jo vuoskymmeniä. Aikojen kuluessa kai on kaadettu Odinin, Torin ja Frejn patsaat temppelistä, valkea Ansgariushan siellä jo saarnasi evankeliumia."

Coppmannus: "Ja on siellä käynyt muitakin. Meidän luostarista on lähtenyt monta saarnamiestä Sveeaan asti, jopa joskus kauemmaksikin, aina Suomeen."

Henrik: "Mikä oikeastaan on Suomi. Jo Norjassa kuulin ihmeitä tuosta maasta. En ole kuullut tuota nimeäkään ennen, sillä Aadam Bremeniläinen ei mainitse Suomea. Hän puhuu vain Kainuunmaasta, jossa ihmiset syntyvät hienon, valkean villan peitossa ja kaikilla miehillä on koiran pää. Olisikohan se sama maa?"

Johannes: "Sitä en luule, sillä Suomessa asuu ihan oikeita ihmisiä. Luostarissamme pidetään erikoista kirjaa pohjoisista maista, ja siihen ovat lähetysmatkailijat aina kirjoittaneet kokemuksiaan. Olen tuosta kirjasta lukenut, että Suomi on meren takana, Sveeasta itään. Siellä asuu paljon kansaa, ja se on levähdyspaikkana vielä kauemmas itään matkustettaessa. Kerran — kauan sitten — oli luostarissamme majaillut Helkky-niminen suomalainen, joka oli kastettukin ennen lähtöään. Parikymmentä vuotta myöhemmin läksi luostaristamme pappismunkki Liudolf Suomeen ja kastoi siellä koko Helkyn heimon. Näin kertoo tuo kronikka. Vielä myöhemminkin, siihen aikaan, jolloin kuningas Stenkil hallitsi täällä Ruotsissa, lähti Hiltin-Johannes luostaristamme Suomeen ja saarnasi siellä kauan evankeliumia."

Henrik: "Onpa tuo kaikki ihmeellistä. Isä Bernhardkaan ei tiennyt mitään Suomesta ja kuitenkin tunsi hän nämät pohjoismaat niin hyvin. Luulenpa, että meidän täytyy ulottaa vaikutuksemme Suomeenkin, tuonne laulujen ihmeelliseen maahan. Paljon työtä meille tulee."

"Mutta olemmehan nuoria", hymyili Johannes.

* * * * *