Dogien palatsista on sanottu, että jos sitä estetiikan sääntöjen mukaan arvostelee, niin sen pitäisi oikeastaan olla ruma — se on ikäänkuin "kilpikonna jolle on kasvanut sata jalkaa" — ja kuitenkin se on ihanimpia rakennuksia koko maailmassa.
Kun on matkustanut monessa maassa ja nähnyt paljon kaunista, tapahtuu helposti, että eri esineet muistissa sekaantuvat, niin ettei esim. aina muista erottaa toista rakennusta toisesta. Mutta jos Dogien palatsin kerran on nähnyt, niin sitä ei koskaan unohda. Sen kuvan tuntee aina tuhansien joukosta, sillä sen näköistä rakennusta ei kuulu olevan missään koko maanpallon pinnalla.
Mikä tekee Dogien palatsin niin viehättäväksi? Sen ruhtinaallinen asemako San Marcon vieressä, mailman kauneimman torin varrella ja Adrianmeren rannalla? Vaiko muotojen rikkaus?
Monet väittävät tämän ihmeellisen palatsin tenhon johtuvan siitä, että tässä rakennustaiteen ihmeessä, samaten kuin San Marcossakin, eri aikakausien rakennustavat, eri sukupolvien kauneuden ihanteet yhtyvät. Jo toista tuhatta vuotta takaperin laskettiin nykyiselle paikalle Venetsian ensimmäisen dogien linnan perustukset. Mutta tästä linnasta ei enää ole mitään jälellä. Nykyinen Dogien palatsi juontaa alkunsa vasta 1300-luvulta, jolloin sen merenpuoleisen fasaadin itäinen osa rakennettiin. 1400-luvun alussa jatkettiin palatsin rakennusta, ja vuonna 1443 oli sen ulkopuoli täysin valmis. Tulipalot ovat sitä tuhonneet, mutta se on aina entiselleen korjattu ja samalla sitä on yhä laajennettu, yhä kaunistettu.
Mikä on se omituisuus, joka tekee dogien palatsin niin helposti tunnettavaksi?
Tuo kummallinen fasaadi se on. Sen ylä- ja alaosa näyttävät ikäänkuin kuuluvan eri rakennuksiin. Ylikerroksen seinä on yksitoikkoinen ja sileä, ainoana koristuksena kumpaisessakin fasaadissa yksi pieni parveke ja vaalean keltaisista ja punaisista marmorilevyistä tehty ruudukas seinän verhous. Ikkunat ovat pienenlaiset ja niitä on siellä täällä, harvassa ja varsin säännöttömästi sovitettuina. Ja tämä yksitoikkoinen yläseinä lepää ihanimmalla pylväs-alustalla mitä ikinä ajatella saattaa. Pylväitä on kaksi riviä päällekkäin. Alempi pylväskerros on jykevistä muuratuista tukipylväistä, jotka muodostavat avoimen arkaadin eli kaarikäytävän. Pylväiden päät ovat runsailla lehtikoristuksilla ja arvokkailla marmoriveistoksilla kaunistetut. Kuuluisimmat ovat nurkkapilarit, jotka kuvaavat Noakin häpeätä, Aatamia ja Eevaa sekä Salomonin tuomiota. Ihmeellinen on myöskin muuan v. 1312—1328 veistetty pylvään pää, joka esittää avioelämän iloja ja suruja: Rakastavaiset kohtaavat toisensa, viettävät kihlajaisia, häitä, iloitsevat lapsensa syntymisestä ja itkevät esikoisensa kuolemaa.
Alimman pylväsrivin päällä on rivi siromuotoisia taajaan asetettuja pylväitä ja niiden yläpuolella kauniita goottilaisia nelilehti-aukkoja. Tämä pylväsrivi muodostaa loistavan kauniin loggian eli kaarisuojaman, josta on kaunis ja kuuluisa näköala Piazzettalle, merelle ja Canale granden suulle. Sieltä näkee m.m. sadoittain somia gondooleja ja vasemmalla valkokupoolisen kirkon, kuuluisan Santa Maria della Salutan.
Jos astumme sisälle komeasta portista, joka on aivan San Marcon vieressä, joudumme siihen avonaiseen käytävään, jonka seinällä kaikki tärkeät ilmoitukset tasavallan aikana olivat kansan luettavina. Nyt riippuu seinällä yksi ainoa julistus, mutta se on vaskeen valettu; se tietää että Venetsia v. 1866, sen jälkeen kuin Itävalta, sen entinen sortaja, sodassa Preussia vastaan oli joutunut tappiolle, oli kansan äänestyksellä yhtynyt Italian kuningaskuntaan.
Kun tämän julistuksen olemme lukeneet, avautuu eteemme Dogien palatsin suuri suljettu piha. Me hämmästymme, sillä rakennustapa siinä on aivan toisellainen kuin ulkopuolella. Ainoastaan länsisivussa on vielä vanha goottilainen tiilifasaadi, mutta muuten näemme fasaadeissa, ikkunoissa, pylväsriveissä ja porraskäytävissä enimmäkseen vain loistavaa renessansityyliä 1500-luvun vaiheilta.
Täällä kuten ulkoseinälläkin on pylväsrivin takana ihanat "loggiat", jotka ympäröivät koko pihan ja joissa on marmorisia kuvapatsaita Italian suurmiehistä.