Tällä paikalla saamme ensi kerran huomata, että marmoriset veistokuvat ovat Italiassa ylellisyystavaraa, jota on niin runsaasti, ettei sille ole sijaa saleissa eikä museoissa. Dogien palatsin pihalla eräässä kaarikäytävän osastossa on monia kymmeniä antiikkisia kuvapatsaita ja kuvapatsaan osia — jalomuotoisia jumalia ja jumalattaria, runottaria, sankareita, katkenneita käsiä ja jalkoja, jotka on kannettu ulos saleista ja tilan puutteessa viskattu pihalle ikäänkuin romuläjään.
Saisimmepa me tuosta edes yhden katkenneen käsivarren, niin lasikaappiin sen kätkisimme ja kotimme kauneimpaan huoneeseen kunniasijalle asettaisimme ja kaikille ystävillemme hartaalla mielellä kertoisimme, että meillä on hallussamme murunen muinaisen taiteen aartehistosta!
Mutta meillä ei ole kauan aikaa tarkastella viehättävää romuläjää, sillä aivan sen vierestä kohoavat korkeat marmoriportaat, jalomuotoiset ja juhlalliset. Portaitten yläpäässä seisoo oven vartioina Sansovinon veistämät marmorijättiläiset Mars ja Neptunus, joista jättiläisportaat ovat nimensä saaneet. Jättiläisportaiden rakentaja oli Antonio Rizzo 15. vuosisadan lopulla.
Näiden portaiden yläosassa muinaisen Venetsian vasta valittu dogi kaiken kansan nähdessä pani päähänsä punaisen dogin myssyn, ja täältä hän lähti sitten San Marcoon ja nousi saarnastuolin tapaiselle estraadille näyttäymään kansalle.
Komean koridoorin läpi käytyämme nousemme "kultaisille portaille" — stukatuurilla ja kullalla koristettuun komeaan porraskäytävään, jota entisaikoina saivat astella ainoastaan ne, joiden nimet oli merkitty "kultaiseen kirjaan" — sen ajan aateliston ja etuoikeutettujen sukujen nimiluetteloon. Nyt kultaisia portaita kävelevät kuninkaat ja kerjäläiset ja kaiken maailman tuntemattomat matkustajat, kunhan vaan ovat lunastaneet itselleen muutamalla pennillä pääsylipun.
Ihana on Dogien palatsi ulkoa, mutta onpa se myös loistava sisältä! Sadoittain on siellä saleja ja tuhansittain taideteoksia. Me kuljemme aivan kuin huumaantuneina huoneesta huoneeseen. Tapahtumat, joista aikoinaan olemme ulkoläksynä lukeneet, tulevat täällä vastaamme, kulkevat ohitsemme elävinä kirjavina kuvina. — Tässä salissa valittiin dogi… tässä hän puki päälleen purppuraviitan… tässä nukkui… tässä söi… tuossa rukoili… täällä piti kokousta senaatin kanssa… tuossa otettiin vastaan ulkovaltain lähettiläät… tuossa oleskeli henkivartiasto… tuossa suuressa salissa piti istuntojaan suuri neuvosto…
Siihen saliin me pysähdymme, sillä niin loistavaa salia tuskin lienee koko maailmassa, ellemme lukuun ota Palazzo Vecchion suurta salia Firentsessä.
Suuren neuvoston sali on lähes 53 metrin pituinen, lähes 26 m levyinen ja yli 15 m korkuinen, sillä se kohoaa läpi kahden kerroksen. Salin toisessa päässä on korotettu lava ja kahden puolen salia kohoovat kaaressa korkeilla selkänojilla varustetut ja kauniilla puuleikkauksilla kaunistetut penkit. Me istahdamme väsyneinä kallisarvoisesta puusta tehdylle penkille, laskemme käsivartemme käsinojalle, katselemme loistavilla maalauksilla kaunistettua kattoa sekä seiniä, ja kuvittelemme mielessämme niitä aikoja, jolloin purppuraviittoihin puetut "kultaisen kirjan" miehet tekivät täällä päätöksiä, jotka saivat keisarit ja kuninkaat vapisemaan.
Sen ajan tapauksia juuri kuvaavatkin salin seinä- ja kattomaalaukset. Komeileva kuvasarja kertoo täällä keisari Fredrik Barbarossan nöyryytyksestä, tuosta samasta tapauksesta, jota kivilaatat San Marcon etusuojamassa muistuttavat. Nämä kuvat ovatkin omiansa Dogien palatsin suurta salia kaunistamaan, sillä paavi oli tuon tapauksen aikana Venetsian vieraana ja dogi oli sovinnon välittäjänä keisarin ja paavin välillä.
Eräässä toisessa kuvasarjassa esitetään Ranskan kuninkaan Henrik III:n vastaanottoa Venetsiassa, tuota kuuluisaa vastaanottoa, jossa 200 valkoisiin vaatteisiin puettua naista, hohtohelmillä ja jalokivillä kaunistettuina muodostivat kunniakujan, ja ihastunut kuningas luuli joutuneensa jumalattarien keskelle.