Sellaiset kohtaukset innostuttivat tasavallan taiteilijoita ja kuvaukset niistä tyydyttivät Venetsian ylpeätä ja loistonhimoista ylimyssäätyä.
Mutta onpa toinenkin aine, joka näyttää olevan venetsialaisille mieluinen: "Venetsia Adrian meren kuningattarena ". Melkein kaikissa saleissa näemme kuvattuna Venetsian nuorena naisena, jolle meren ja maan jumalat jakavat aarteitaan, jota valloitetut maat ja kaupungit kumartavat ja jota "Vanhurskaus" ja "Rauha" ja kaikki hyveet seuraavat.
Se muistuttaa niitä aikoja, jolloin Venetsia oli Tyron ja Sidonin vertainen loistossa. Sen laivat purjehtivat kaikilla vesillä. Kotona venetsialaiset tekivät ahkeraan työtä lasi- ja värjäystehtaissa, vierailla rannoilla he perustivat kukoistavia siirtokuntia. Heidän mukanaan Italian kielen taito levisi Dalmatsiaan, Istriaan, Kreikan saarille, Bosporon rannoille, Mustan meren ympäristölle ja Tonavan laaksoon. Heidän laivoillaan tuotiin rikkaan Levantin tuotteet Europpaan. He laskivat valtansa alle koko koillisen Italian, tulivat Pisan ja Genuan voittajiksi, taistelivat saraseeneja vastaan, kukistivat muinaisen Konstantinopolin keisarikunnan ja hallitsivat 3/8 mahtavasta Rooman valtakunnasta.
Tämän ajan muistoja käsitellessään Venetsian taiteilijat liikkuvat loistavissa ilmapiireissä. Tavallisten kuolevaisten arkiharrastukset eivät heitä viehätä. Kuningasten ja jumalattarien joukosta he liitävät suorastaan Paratiisiin. Suuren neuvoston salissa on maailman suurin öljymaalaus. Se on 25,40 m pitkä ja 10,20 m korkea. Aiheena on Paratiisi, ja tekijä on Jacopo Tintoretto, tuo sama renessansimaalari, joka mosaikeilla kaunisti San Marcoa ja joka tahtoi olla aikansa suurimpien mestarien vertainen.
Hänen suurta tauluansa korjattiin paraillaan, silloin kuin me kävimme Dogien palatsissa, sillä ajan hammas on sitä pahasti kuluttanut. Meistä näytti kuin tuli olisi kärventänyt muutamilta enkeleiltä siivet. Tuo jättiläistaulu oli nostettu seinältä keskelle lattiaa, jossa se pimitti puolen salia. Tintoretton taulua on paljon ylistetty, mutta me emme päässeet sen kauneuden perille. Näimme vaan rajattoman määrän sekavia joukkoja, enkeleitä ja pyhimyksiä, jotka kirjavien pilvien näköisinä peittivät taulun avaran pinnan. Luultavasti meillä, väsyneillä matkustajilla, ei ollut sitä mielenrauhaa eikä sitä nöyrää kärsivällisyyttä, joka on suurten nerontuotteiden käsittämisen ensimmäinen ehto.
Meidän silmämme kohosi salin kuuluisaan friisiin, jossa on kaikkien Venetsian dogien kuvat. Me laskimme 76 kuvaa, ja niitä tarkastellessamme kulki ohitsemme nuo 1376 vuotta, jolloin Venetsia oli itsenäisenä valtiona ja jolloin se kehittyi kansanvaltaisesta anarkiasta dogin hallitsemaksi yksinvallaksi ja vihdoin ylpeän aateliston harvainvallaksi.
Silmämme sattuu salin kulmaan, jossa erään dogin kuvan kohdalla on musta vaate. Panemme kiikarin kuntoon ja luemme hämmästyneinä seuraavat sanat: "Hic est locus Marini Falieri decapitati pro criminibus". (Tässä on paikka Marino Falieron, joka on mestattu rikoksen tähden.)
Nämä sanat salaman lailla iskevät muiston kammioihin ja johtavat mieleen kaiken sen kovuuden, jolla muinaisen Venetsian ylimystö ylläpiti valtaansa. Tintoretton ja Paolo Veronesen kerskailevat kuvat, joissa Venetsia esiintyy muka "oikeuden" ja "rauhan" suojelijana, tuntuvat nyt ilkeältä ivalta.
Kuiva koristelematon totuus on se, että Venetsian ylimystö, joka ristiretkien aikana ylevällä uljuudella pani henkensä alttiiksi valtion tähden ja kotoisessa elämässään osoitti miehen kuntoa, vajosi myöhemmin itämaisen ylellisyyden orjaksi. Noina aikoina kehittyi aatelistosta tunnoton sortajaluokka, joka kokosi kaiken vallan määrättyjen sukujen haltuun ja tuskallisella valppaudella valvoi, ettei muu kansa saanut vähintäkään vaikutusvaltaa yhteisiin asioihin. V. 1297 suljettiin "kultainen kirja", ja sen jälkeen ei etuoikeutettujen säätyjen riviin (yhtä poikkeusta lukuunottamatta) päässyt ainoatakaan uutta miestä.
Säälimättömällä tyranniudella valvottiin aateliston vallan säilymistä. Erään salaliiton johdosta ylimystön suuri neuvosto v. 1423 perusti kymmenmiehistön, jonka tuli tutkia kaikkia rikoksia valtion turvallisuutta vastaan. Tämän neuvoston nimikin herätti kaupungin asukkaissa kauhua, jonka muisto voimakkaasti vaikuttaa Dogien palatsia tarkastelevan muukalaisen mielikuvitukseen. Hän luulee tämän komeuden keskellä näkevänsä tuomittujen kalpeita, kauhistuneita kasvoja.