Kaukaa katsova muukalainen näkee ainoastaan tuon jalomuotoisen kaaren korkeudessa, mutta ken Huokausten siltaa läheltä tarkastelee, näkee kaaren koristeina kummallisia koukerolta ja irvisteleviä naamoja, jotka sattuvasti kuvaavat niiden ihmisten sisällistä tilaa, joiden asteltavaksi tämä silta on rakennettu.
Se että Huokausten silta on 16. vuosisadalta, todistaa jo, että monet mieltä järisyttävät romaanien kirjoittajain kuvaukset tästä sillasta ovat vailla historiallista pohjaa. Luetaan esim., miten se ja se tunnettu henkilö muka keski-aikana syyttömästi tuomittuna vietiin Huokausten siltaa pitkin lyijykamareihin, ja ilkeämielinen ilmiantaja, joka gondolissa kulki sillan alatse, tuomitun rikoksellisen puoliso rinnallaan, kuuli päänsä päältä sillalta syvän huokauksen j.n.e. — Siitä, mitä on sanottu, käy selville että Huokausten siltaa ei ollut keskiaikana, että sitä pitkin ei menty lyijykamareihin, ja että tätä siltaa on kuljetettu uudella ajalla rakennettuun rikosvankilaan ainoastaan pahantekijöitä, eikä syyttömiä valtiollisia vankeja.
Mutta sittenkin omituinen kammon tunne ahdisti henkeä, kun vartia avasi Dogien palatsin seinässä olevan oven ja me huomasimme seisovamme Huokausten sillalla. Tavallinen silta se ei ole, se on katettu, vahvoilla seinillä ja ristikko-ikkunoilla varustettu käytävä, jonka keskellä kulkee vahva väliseinä. Eteläpuolista käytävää kuljetetaan vangit Dogien palatsiin tutkittaviksi ja pohjoista laajempaa käytävää viedään tuomitut pahantekijät takaisin vankilaan.
Me seisomme kauan Huokausten sillalla, katselemme ihanaa näköalaa aavalle merelle ja ahtaaseen kanavaan, kuuntelemme kuinka gondooli soluu sillan alatse ja koetamme kuvailla mielessämme, miltä tuntuu siitä ihmisestä, joka viimeisen kerran täältä korkeudesta katselee Venetsian verratonta kauneutta.
Kun palasimme Huokausten sillalta takaisin Dogien palatsiin, olimme tuskastuneet komeuteen ja loistoon. Jalopeurankidat ja kellarivankilat olivat meissä herättäneet tuon katkeran kysymyksen: mitä varten Venetsian ylimystö niin tuskallisesti vartioi valtaansa? Ja mitä varten ylimystö yleensä tässä maailmassa niin suuresti pelkää antaa kansalle osaa vallastaan? Tähän kokemus antaa sen yksinkertaisen vastauksen, että se, jolla valta on, ei mielellään luovuta sitä toiselle siitä syystä, että hän ei pidä muita kyllin ansiokkaina tuota valtaa hänen kanssansa jakamaan.
Silloin kuin vallanpitäjällä on joku jalo aate puolustettavana, saatamme joskus myötätuntoisuudella katsella sitä valppautta ja voimaa, jolla hän valtaansa vartioi, mutta Venetsian ylimykset myöhempinä aikoina eivät enään jaloja tarkoitusperiä ajatelleet; he rakastivat valtaa vallan itsensä vuoksi, ja sen vuoksi, että se antoi heille tilaisuutta viettää aikansa elämän nautinnoissa.
Venetsian ylimykset 14. ja 15. vuosisadoilla kilpailevat Lukullon aikalaisten kanssa ylellisyydessä ja loistossa. Muuan patriarkka, Grimani nimeltään, esim. pitää Venetsiassa pidot, joissa paavin sukulainen, eräs ruhtinas Farnese Roomasta, on vieraana. Pidot ovat Guideccan saarella, jossa ylhäisimmillä on kesäpalatsinsa. Vieraat viedään juhlaan kullatuissa aluksissa, joiden miehistönä on merimiehiksi ja turkkilaisiksi puettuja aatelismiehiä komeassa asussa. Loistavissa juhlapuvuissa he panevat toimeen leikkejä ja näytelmiä ylhäisten herrain ja naisten riemuksi. Katselijat keinuvat Guideccan kanaalin laineilla kullatuissa ja silkkikankailla päällystetyissä gondooleissaan. Muuan historioitsija väittää, että tässä tilaisuudessa olisi ollut koolla 3,000 juhlagondoolia.
Kaksisataa kutsuvierasta istuu pöydässä, syöden kultaisista astioista marmorisalissa. Ruokalajien lukumäärä on 90 (!) Vieraat ovat kultakankaisissa puvuissa, joiden koristuksina on pitsejä ja jalokiviä. Naisilla on kyyhkysen munan kokoisia turkooseja.
Aterian jälkeen orjat kantavat sisälle hopeaiset pesuvadit ja pesevät vierasten kädet Itämailta tuoduilla hajuvesillä.
Vieläkin kuuluisammaksi on tullut se juhla, jonka kaupunki vietti v. 1423 sen johdosta, että Venetsialle oli valittu uusi dogi, sillä tämä juhla kesti kokonaisen vuoden.