Henkeä ahdisti. Ihmisten lasten täytyy kasvaa, kehittyä, tehdä työtä ikuisessa kosteudessa, köyhyydessä ja hämärässä. Ja keskellä kaupunkia, jossa marmoripalatseja on sadoittain ja jossa jalokivisormuksia on viskelty mereen!
Me hengitimme helpommin, kun olimme löytäneet ulos likaisesta solasta, mutta sen jälkeen emme enää suuttuneina puhuneet "Venetsian laiskureista". Ehkäpä nuo laiskurit lienevätkin varjossa kasvaneita lapsia, jotka aikaihmisinä tahtovat täysin siemauksin juoda päivänpaistetta siellä, missä aurinko paistaa täydeltä terältä.
Onhan hyvä, että Venetsia on rakentanut Markuksen torille ja Canale granden rannoille yltäkyllin leveitä marmoriportaita, joilla köyhtyneen kuningattaren rääsyiset lapset saavat mukavasti nukkua ja nähdä unta siitä kauneuden kuningaskunnasta, jonka perillisiksi he ovat syntyneet!
Näistä asioista puhellessamme huomasimme joutuneemme kadulle, jolla oli tavattoman vilkas liike ja joka tuntui tutulta. Se oli Merceria, Venetsian suurin kauppakatu, joka kulkee "maailmankello-tornin" alatse ja avautuu siinä Markuksen torille. Näimme kyyhkysparven lehahtavan lentoon, ja samassa oli Markuksen tori edessämme. Juoksujalassa riensimme asuntoomme tornin neljänteen kerrokseen, jossa iloinen illallisseura kertoi juuri palanneensa Lidosta ja söi hyvällä ruokahalulla tomaattikastekkeella maustettua makaroonia.
Englantilaiset, saksalaiset ja amerikkalaiset kilvan kuvailivat meren majesteettia, ja me suunvuoron saatuamme silloin tällöin pistimme joukkoon ihastuksen sanan Venetsian katuelämän kuvaisasta kauneudesta.
VII. LIDO JA CHIOGGIA
Lido, Lido! Oi, miksette käyneet Lidossa? Niin huudahti vanha saksalainen neiti, kuultuansa, että me olimme tyytyneet katselemaan Lidoa Giardini pubblicin rannalta emmekä käyttäneet ensimmäistä iltapäivää tehdäksemme sinne laivamatkaa.
Tuo muureilla vahvistettu hiekkasärkkä, joka Venetsiaa suojelee aaltojen hävittäviltä voimilta, tuo kapea viheriäinen vyöhyt Adrianmeren suuressa sylissä, — sehän on venetsialaisten virvoittavin huvipaikka ja kaikkein muukalaisten lempipaikka. Suuret runoilijat ovat Lidon hotelleissa lepäilleet luoden kuolemattomia nerontuotteita, ja kauneuden ihailijat kaikista maista ovat tämän maailman ihmeellisimmän hiekkasärkän näkötorneista ihmetelleet meren majesteettia. Venetsia on täältä katsellen kuin "muinaisroomalainen viiniastia, viheriäinen smaragdi kaulan kapeimmalla kohdalla". Tämä viheriä kohta on Giardini pubblici.
Lidon ihailijoista on lordi Byron kuuluisin. Venetsiassa ollessaan tämä rauhaton runoilijaylimys vietti pitkät ajat Lidossa. Usein, kun yö oli pimeä ja myrskyn sävel valitti palatsien pylväistöissä, solui yksinäinen gondooli Pal. Mocenigon edustalta Canale grandea pitkin Lidoon päin, ja Byron, joka oli intohimoinen uimari, heittäytyi Lidon rannalta mereen.
Tällaisella retkellä oli uhkarohkea uimari kerran menettämäisillään henkensä, mutta köyhän naisen intohimoinen rakkaus hänet pelasti.